sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Pinnalle sinnillä tai uiden

Into kirjoittamiseen iski. Sen huomasi siitä kun instakuvaa ladatessa teksti meinasi venyä liian pitkäksi. Enkä lopulta saanut koko kuvaa julkaistua.

Elämä on jotenkin muuttunut niin kuin nyt elämällä on tapana. Kauppareissut ovat taas kivoja. Ne sellaiset kun koko perhe pakataan autoon, ajetaan hieman kauempana olevan ostarin parkkihalliin ja hoidetaan pakollisten lisäksi muutama ekstrajuttukin. Kirjeen postitus tai väsymystä vähentävä vitamiini Lifesta. Meidän pienempi pirsoliina on sitten viime tekstin ottanut jalat alleen ja oppinut pysymään kädessä kiinni rullaportaissa. ("Minä pääsen mukaan seuraavallakin kerralla kun olin kiltisti"- Niin pääset kun pysyit äidin vierellä.) Jättänyt päiväunet pois ja painanut pahimmat kiukkupuuskat jonnekin odottamaan seuraavaa aaltoa. Isompi on kasvanut myös säyseämmäksi ja koululaiseksi kaikin tavoin. Nyt on vain räppi, tyttöystävä ja omaisuuden kasvattaminen. (katukaupassaan on tienannut myymällä vanhoja vaatteita ja leluja, sitten perusti mokkapalakahvilan ja viimeisimpänä oman taiteen myyminen kun "tauluista ihmiset tuntuvat maksavan järjettömän suuria hintoja" :D ) Itsehän söin seitsemänvuotiaana hiekkaa koulun pihalla ja juttelin puun railoon mielikuvitusystävälle. Samanikäisen luokkatoverini kanssa. Ei sillä, onnellinen lapsuus minullakin oli. Samankaltaisuutta huomaan pihaleikeissä; on sydäntä lämmittävää kun ovikello soi yhtämittaa, pollet ja rollet painavat pihalla, kotona käydään vain syömässä ja välillä tullaan patiolle naapurinkin äidin särveeraaman lounaslautasen kanssa.

Koulumaailma nielaisee lapsen. Pikkulapsiaika nielaisee äidin - vanhemman. Pinnalle palaa koko perhe, mutta hioutuneena tai kolhiutuneena. Miten elämä jokaista kohteleekin. Meillä koulumaailma ja pikkulapsiaika pian yhdistyy ja välillä vajoaminen jännittää ja ahdistaa. Onneksi tuo tuleva ekaluokkalainen oppi uimaan. Ja kesäloman edetessä pysyn itsekin pinnalla paremmin ja paremmin. Vaikka tiedän kotiäitiyden kuopat ja kiukutukset niin kyllä nämä kotona vietetyt viikot vain tuntuvat niin hyvältä ja antavat paljon. Se tunne kun on enemmän läsnä lasten arjessa ja ennen kaikkea jaksaa sitä.

Kesälle en ole suunnitellut mitään. Halusin vain lomasta mahdollisimman pitkän. All in. Joka iltainen seuraavan päivän suunnitelma tehdään yleensä esikoisen sängyn äärellä. Toisinaan se on uimaretki, toisinaan pyöräretki. Joskus yhdessä askartelu. Pienemmän ainoa toive on leikki hänen huoneessaan. Ikimuistoinen lapsuuden kesä ei vaadi paljoa tai lapsen onni maltaita. Kyllähän tuo toisinaan kauppareissulla pyytää koko seinän kokoista televisiota, haaveilee minimotosta ja kokee että ilman niitä ei ole MITÄÄN tekemistä. Ja tiedättekö mitä siihen tylsyyteen vastaan? Vastaan, että loistavaa, nyt sinun aivosi kehittyvät.
Marsipaanimummon tämän hetken lempileikki on vauvojen ja eläinten hoito; lääkitseminen, meikkaaminen, kampaaminen, ruokkiminen, nukuttaminen jne. Esikoisesta poiketen hän myös itse puhuu kaikki leluhahmojensa repliikit. Ei auta kuin seurata vierestä ja toimia apulaisena.


Pieniä hyviä hetkiä teidänkin viikkoon <3

Bianca**