perjantai 31. lokakuuta 2014

Hirrrmuinen ilta

Niin hiipi halloween meillekin salavihkain. Kekriä kaavailin mutta kaupallisempaan päädyin. Koskaan ennen en ole kurpitsajuhlaa järjestänyt tai siitä intoillut, mutta annas vaan kun oma lapsi innostuu hurjista jutuista ja pimeydestä niin johan on äitikin hösäämässä. Näen niin jo itseni intoilemassa jalkapallokentän laidalla termein joita en edes vielä tiedä tai ravaamassa kaupoilla kiekkokamoja metsästäen. Näin sukupuolisensitiivisesti ilmaisten;)  Olen aina hurahtanut juttuihin helpohkosti, mutta lapsen viedessä minua ei pitele mikään.

No mutta. Kodin koristeluun ei paljoa tarvittu. Oranssilla ja mustalla kartongilla pääsi aika pitkälle. 
Topoliinon nikkarointiboksista nappasimme nauloja ja pistelimme satsumoille silmät ja suun. Teemasuklaita tarjosi Alepa.


Katosta roikkui lepakoita ja kummituksia. Ruokana meillä oli oranssia kurpitsakeittoa. Tai eihän se ollut kurpitsaa nähnytkään kun kokki itse ei siitä perusta. Soppaan laitoin

2 isoa porkkanaa
paljon valkosipulia
2prk kikherneitä
chiliä
vettä
kuminaa
kookosmaitoa
kasvisliemikuution

ja surrutin tehosekoittimella sileäksi. Kolmelle piisasi hyvin.

Supermiehen ja hämähäkkimiehen dilemma.


Leivät näyttävät ällöiltä ihan vahingossa.


Yksisilmäinen scarabee saalisti herkkupaloja kilpaa Topoliinon kanssa. Poika voitti 3-0.

Vietittekö te halloweenia, kurpitsajuhlaa tai kekriä?


Bianca**

Eka kerhopäivä

Topoliino pääsi leikkitoiminnan kerhoon. Tänään oli ensimmäinen kerhopäivä. Edellisiltana kaivettiin reppu esille eikä unikaan meinannut tulla silmään kun toinen odotti kerhoa niin kovasti. Aamulla eväspakkiin sujahtivat satsuma, viinirypäleitä, maitotölkki ja marjataatelipatukka. Kerhotossuista toinen löytyi likomärkänä pesukoneesta, mutta puhtaat vaatteet sentään olivat kuivina odottamassa tuolin päällä. Olimme puhuneet, että kerhossa Topoliino on yksin toisten lasten ja kerho-ohjaajan kanssa ja me vanhemmat lähdemme pois. Ihan ei ymmärrys riittänyt, sillä puettuaan aamulla ulkovaatteet hän ilmoitti: "nyt minä lähden iiiihan itse keehoon, hei hei". 

Poika potkutteli pyörällään muutaman korttelin päähän ja kerho-ohjaaja kuikuili ikkunasta meidät oikealle ovelle. Heilautimme heijastinliivin pienen kerholaisen päälle ja jäimme näin ensimmäisellä kerralla turvaksi ulkoiluun. En tiennyt mitä odottaa kerhon aloitukselta. Poikahan on innoissaan mistä tahansa uudesta, mutta onko se yksin vieraiden kanssa jääminen sitten kuitenkaan niin jee jee tosipaikan tullen..?

Tunnin pihaleikkien jälkeen kerholaiset muodostivat junan ja lähtivät Pienenpientä veturia veisaten sisälle. Siinä vaiheessa ohjaaja ohjasti meidät vanhemmat lähtemään ja Topoliino meni menojaan muiden matkassa. Voi pientä, enkä ehtinyt edes kunnolla heippoja sanomaan!

Kerho on kestoltaan 2,5 tuntia. Ensin on tunnin mittainen ulkoilu, sitten pidetään aamupiiri, leikitään, syödään eväitä ja lopuksi pidetään loppupiiri. Kerhoa on kolmena päivänä viikossa, mutta katsotaan nyt miten muksulla intoa piisaa. Häntähän varten tämä kokeilu on.

Hain kerhopaikkaa päiväkodin aloitusta ajatellen. Kerho toimii meillä ns. pehmeänä laskuna. Ryhmässä on vain 11 lasta ja reilun parin tunnin ero vanhemmista tuntuu hyvältä aloitukselta ennen "laitoshoitoa";) Valtaisia virikkeitä alle kolme vuotias ei mielestäni vielä kaipaa mutta näin ainoana lapsena tekee hyvää saada jo kokemuksia toisten huomioimisesta ja oman puolensa pitämisestä ilman äitiä ja ennen isompaan massaan mulahdusta.


Vastassa olin taas tapani mukaan puoli tuntia ennen kerhon loppumista. En kehdannut mennä sisälle niin aikaisin joten istuin portaikossa ja koitin kuunnella kuuluuko oman pojan puheen pulputusta. Kun kehotukset loppupiiriin alkoivat saapui toinenkin äiti ja menimme yhdessä eteiseen odottamaan. 

Poika tuli iloisena kerhosta ja ohjaaja kertoi hänen olleen reipas. Kotimatkalla Topoliino jutteli Petteri Pupusta(kerhon maskotti) ja vielä ruokapöydässä lauloi lorupussi-laulua veikeänä:)

Kerho oli kiva juttu!
Kerhoillaanko teillä?


Bianca**


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tant Gredelin





Viikonloppuna astelin Hietaniemen halliin täti Violettina - joskin violetin virkaa ajoi lähtiessä ainoastaan tuo tekoturkki. Mekko vaihtui mukavuussyistä housuihin ja villapaitaan. Juhlistimme ystäväni syntymäpäivää salaatein typötyhjässä kauppahallissa. Kotiinviemiseksi kiikutin pullollisen tuorepuristettua appelsiinimehua hallin smoothiebarista sekä nämä lahjaksi saadut kauniit korvikset. <3


Bianca**

lauantai 25. lokakuuta 2014

Merkillistä

Tuo lastenvaatevouhotus meinaan..Merkkivaatteet närkästyttävät ja puhututtavat. Toiset nolostelevat ostohimoaan kun maailma kulkee ilmapallona kaktuspuistoon ( davea lainatakseni), toiset tuskastelevat jos rahkeet eivät riitä Rodineihin. Gugguulla kuorrutettua lasta ihastellen päivitellään ja toisaalla paheksutaan. On niitä mammoja, jotka elävät prinsessaleikkiä lapsensa kautta ja niitä jotka ostavat värikästä vaatetta lapselleen vain koska oma naama näyttää harmaalta. Niin siis tässä kohtaa puhun itsestäni. Topoliinon vaatteet toimivat minulle toisinaan väriterapiana ja piristyksenä.

Lastenvaatemerkkeihin törmäsin ensimmäistä kertaa blogeissa, kun jäin äitiyslomalle. En hypettänyt pikkuruisia hepeniä kaupoilla ennen vauvaa enkä vauva kainalossa. En liioin ole kiinnostunut tietynlaisista lastenvaatteista edelleenkään tai haaveile niitä kotiin. Itseäni tykkään tällätä, mutta lastenvaatekauppaan laahustaan yleensä vain varttumisten lähestyessä, toisen äidin toiveesta. Ja tietenkin aina todellisen tarpeen tullen. Ehkäpä asiaan tulee muutos kun oma lapsi kasvaa ja alkaa itse vaatia tietynlaisia vaatteita. Merkit ja muoti tulevat taatusti koskettamaan ihmistä jossain vaiheessa vaikka kasvaisi tyytyväisenä lapsuutensa näissä serkuilta perityissä jogginghousuissa ja freesimmät päivänsä nähneissä puseroissa.
Nyt ne ovat SERKUN paitoja ja siksi cool.

Vaatteet ovat vain vaatteita, toisinaan heijastavat aatteita ja usein me itse asenteet alulle laitamme. Ensimmäiseen vauvan vaatekitinään jo huudetaan kuorossa: "laitetaan vain päälle, katso kuinka HIENO PAITA, HIENO AUTON KUVA, KATSO MIKÄ PANDA!!". Puistossa harvan äidin kuulee kehuvan kuinka pitkään lapsesi jaksaa uurastaa hiekkakakkunsa kimpussa. Ehei, "HIENO PIPO SULLA" on paljon tyypillisempi tapa ottaa kontaktia! Tadaa! Vaatteen arvotus ja arvostus alkavat.

Minä en kuitenkaan lähtisi kiusaamista tai syrjimistä tähän vaateaiheeseen liittämään. Hieno tai hip hame ei tee tytöstä suosittua. Ei tuo kaveria tai karista kiusaajia. Kiusaamisen taustalla on usein ihan muut syyt, kuten esimerkiksi sosiaalisten taitojen heikkous etenkin kiusaajalla mutta myös kiusatulla. Kun taidot eivät riitä kehittyneempään keskusteluun tai leikkiin kommunikoi kiusaaja nauramalla vaatteille, ulkonäölle, perheelle..you name it. Ja uhriksi päätyy toinen ressu jolla taidot eivät riitä pysymään paremmissa piireissä tai syventämään kaverisuhteita selustaksi. Ja sanottakoon tässä vielä varmistukseksi, että kiusaaminen ei ole mielestäni hyväksyttävää vaikka ihmisen sosiaaliset taidot olisivatkin alhaiset. Toki niitä kannattaa kehittää!

Summa summarum. Merkkiä tai ei merkkiä, kyllä jokainen mamma arvostaa eniten sitä mitä sen alta löytyy. Sitä ei sovi kiistää. Muotijutut ovat asia erikseen ja ne kertovat mielestäni enemmän ihmisen mausta kuin elämän arvoista.
Topoliinolla päällä:
takki: Ben Sherman
ulkohousut: h&m
kengät: Viking goretex
pipo: h&m
hanskat: Reima

Äidillä päällä:
takki: Ellos
housut: Soyaconcept
kengät: Minna Parikka (saatu).. niin siis sovitettavaksi liikkeessä ;p




Närkästyttikö? Huvittiko?

Bianca**


perjantai 24. lokakuuta 2014

Kesää keskellä kylmän

Vauvakuumeilua-blogin Noel haastoi minut muistelemaan kesää seitsemällä kuvalla. Äh kesä, ajattelin ensin. Sitten selasin kuvia. Kesä tuntui yhä kaukaiselta, mutta nämä hetket kuin eilen koetuilta. 
 
 


 




Lentokoneen sijaan hyppäsin useasti junaan ja järveen. Molemmat merkitsivät vapauden tuntua, täysillä elämistä. Kesäni kuorruttivat perheenjäsenet ja parhaat ystävät. Tein vähän, tunsin paljon. Olin onnellinen osaavasta lapsestani, päivistä puolison kanssa kahden ja kaihoisa muistaessani ettei näin pitkää kesälomaa seuraavana vuonna tule. Syksy oli outo, epämääräinen etiäinen jolle ei avattu ovea kesällä kertaakaan.


Bianca**

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Slow

Lomalla hidastin vauhtia. Aloin huomata mitä merkillisempiä juttuja kun toimin hitaasti. Muun muassa vaahtomuovisen pesusienen äänen, kun sen painaa vedenpinnan alle ja nostaa oikein hitaasti ylös. Sellaisen perus spongen jonka toisella puolella on nystyröitä, tiedättehän. Siitä lähtee ihana rapiseva ääni, terapeuttinen suorastaan. Kokeilkaa!

Entäpä sängystä nouseminen hitaasti. Olin kuin eri ihminen kun venyttelin herättyäni raajani, pyörittelin ja kierittelin olkapäät ja nivelet. Eihän kissakaan lähde samantien liikkeelle, aina se ensin venyttelee. Tämänkin huomasin kun seurasin ratikkapysäkillä tapahtumia enkä puhelintani.

Entäpä hiustenharjaus hartaudella? Otsalta aina niskavilloihin saakka. Tehtävän voi suorittaa puolisokin, mutta koska vanhaa koiraa ei enää voi kouluttaa pyydän toisinaan Topoliinoa mukaan kampaamoleikkiin:)

Parasta on lapsen hitauteen vastaaminen hitaudella. Hauskoja havaintoja ja päätelmiä kertoo kaksivuotiaskin, kun hänelle annetaan aikaa. Topoliino katsoi erästä kuvaa, missä poika lakkaa toisen pojan kynsiä. Taustalla näkyy mikkihiirtä, oluttölkkiä, ananasta, kynttilää, pipoa, lehteä ja ties mitä. Topoliino kysyy miestä osoittaen:
"Kuka tuo on?"
"Se on K:n ystävä."
"Ahaa........onko se pingviini??"
Kaiken tekemisen ja tavaran sijaan lapsi oli kiinnittänyt huomion pojan valkoiseen paitaan ja mustaan pipoon ja teki tästä päätelmän:D

Miltä maistuu hyvä oliivilöjy? Onko kukkakaali tosiaan mauton?

Miltä tuntuu uusi lattia, miltä pehmoinen paita?

Miltä tuoksuu märät lehdet? Entä aamu ensimmäisen pakkasyön jälkeen?
Uskon että jokaisella on valtaa viiden minuutin ajan rauhoittaa mielensä, keskittyä vain yhteen asiaan.  Oli se sitten lapsen puuha, oma kauppareissu, ruoanlaitto tai nukkumaanmeno. Tee tietty arjen rutiinisi hitaasti ja tietoisesti. Mitä uusia puolia havaitsit, mitä tunsit, kuulit tai maistoit?

Suitsukkeentuoksuista sunnuntaita,
Bianca**

torstai 16. lokakuuta 2014

Everything I know I learned after I was thirty

Minulla on pienimuotoinen syysloma meneillään ja parahiksi saapui kirpsakka syyssää. Wuhuu! Huivit ja villaiset on kaivettu kaapeista ja herätty eloon! Vartuin 32 vuotiaaksi minkä kunniaksi koisin kolmen tunnin päikkärit (ja pistelin berliininmunkin).  Myös kutrini saivat kyytiä ja minä siskoni vierailulle. Monet viestit ja onnittelut ilahduttivat, kiitos niistä! Tykkään tästä iästäni koska mahdollisuuksia on vielä moneen mutta elämällä on kuitenkin jo jokin suunta. Sanonta "Everything I know I learned after I was thirty" pitää omalla kohdallani paikkansa. Oppimatka toki jatkuu ja seuraavat suuret oivallukset osunevat neljänkympin ikään. Sitten ainakin voi saada osviittaa minkälaisen lapsen on kasvattanut, minkälaiseksi äidiksi itse kasvanut, minkälaiselta työelämä tuntuu ja perhe-elämästäkin on jo rutkasti enemmän kokemusta.

Pyrin usein tarkastelemaan elämääni kirjan lukuina. Kaikki tapahtumat ovat ohimeneviä, mutta ne täytyy elää jotta pääsee seuraavaan lukuun. Joskus toivoo että luku jatkuisi ja jatkuisi ja toisinaan toivoo että tarinassa alkaisi jo uusi lisäjuoni, vähintään päähenkilölle pääsyä pinteestä. Mitään grande finalea en odota mutta Noble Housen paksuista tarinaa tietenkin ;)

Nautin ihmisen kokonaisen elinkaaren seuraamisesta ja puimisesta oikeissakin kirjoissa. Paula Havasteen Lappi-sarja oli mielestäni kiehtova puhumattakaan oman äitini kertomista suvun menneistä naisista ja miehistä. Oman otsarypyn tuijottaminen suurennuslasilla sokaisee. Ei näe metsää puilta, hukkuu vesilasiin. Parasta keskittyä kokonaisuuteen; pala hyvää silloin, pari tällöin, muutama tumma pala joukkoon. Elämä kuin tilkkutäkki.


Tähän lukuun haluan vielä palata joten tallensin videolle Topoliinon lehtipeuhan:)

Mukavaa viikonloppua ihanaiset!

Bianca**

maanantai 13. lokakuuta 2014

Talteen

Lapsen tavat ja toiminnot muuttuvat yhtä nopeasti kuin pieni lapsi ulkoisestikin. Tyyppi itsessään ei unohdu, mutta monet sen  jutut sen sijaan helposti. Ensimmäisiä kääntymisiä ja hampaiden puhkeamisia en merkinnyt säännöllisesti, mutta muita muistoja olen kirjannut ylös. Kun muistot on tallettanut sanoina, ne on helppo palauttaa mieleen myöhemmin myös tuntemuksina. Oih niin lämmittävinä tuntemuksina!
Tällaisia palauttelin mieleeni Topoliinon vauvakirjasta:

-Kun sanoja ei vielä ollut Topoliino osoitteli asioita ja esineitä suhisemalla..se äännähdys syntyy kun puhaltaa ulos kieli tiukasti hampaiden välissä. 1v.

-Vaippaa/housuja seisaallaan pukiessa Topoliino pudistaa päätään omien polvieni välissä. Samettinen päänuppi kutitttaa varsinkin jos on itsellä paljaat sääret. Tämän poika on huomannut ja sitä vimmatummin hän päätään keikuttaa. 1v 5kk

-"Olen hejännyt" kuuluu aamulla ensimmäiseksi pojan sängystä. 2v3kk

-Liikuttavaa kuinka Topoliino nukkuu peppu pitkällään sykkyrässä. 1v

-Selällään nukkuessaan Topoliino vavisuttelee käsiään kuin sanomaa julistava paavi. 1v.

-"Nallenpoika saijastaa" toive iltaisin, vaikka olen sen aina nimennyt karhunpojaksi. 2v

-Neljä tuttia nukutusrutiineissa pyörii edestakaisin käsissä ja suussa. 8kk

-Yksi ensimmäisistä sanoista oli "mennään". Usein monta kertaa peräjälkeen. 1v10kk

-Juhannuksena 2012 poika keksi varpaansa. Luulimme hänen jo nukahtaneen, mutta hiljaisuuden syynä olikin suuhun ylettyneet varpaat. Tätä ihmetystä olisi voinut seurata loputtomiin!:D

Vauvapeitto on nykyään "Vespan huppuna"
Sairaalan ranneke tallessa
Ristiäisissä
Onnittelukortteja ja ultrakuvia
Synnytystä en muistellut mielelläni
Kulta pieni

Miten te olette tallentaneet vauva/pikkulapsimuistoja? Onko teillä kenties omia vauvakirjoja vielä tallessa?


Lempeää viikon alkua,
Bianca**















lauantai 11. lokakuuta 2014

Lauantaiaamu luonnossa

Onpa onpa hyvä tässä
meidän pikku elämässä.
Onpa onpa onnellista,
matka tehty unelmista
-Eppu Nuotio














Onnellista oli paukuttaa puunrunkoon kepillä ja nauttia alla lehtisateesta. Kurkistaa ison kiven alle ja jaksaa kantaa se toiseen paikkaan. Sivellä pehmeää sammalpeittoa. Polskutella vettä ja mäiskiä mutaa. Nähdä laukkaava hevonen joka tömäytti lantakasan suoraan silmien eteen. Ylittää ja alittaa luonnon esteitä.  Syödä eväitä kalliolla. Onnellista, meistä molemmista.

Pieni metsäretkeläinen vetelee päiväunia pinnasängyssään ja niin taitaa mammakin kellahtaa kyljelleen. Mikä sinun/lapsesi päivässä oli onnellista? Hyvät fiilikset jakoon<3


Bianca**


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kirjahahmot kenkälaatikossa

Minulle on luettu paljon lapsena. Vaikka osasin jo itse lukea, parasta oli Katto Kassinen isäni lukemana. Seurasihan siitä muutama väärinkäsityskin, kun itse ei ollut sanoja tavaamassa. Luulin muun muassa pitkään, että tavaroiden rikkoutuessa Kassinen totesi sen olevan vain maalista vaikka oikeasti hän sanoi: "Se on vain maaLLista".

Topoliinon tarinainnostus on taas pienoisen tauon jälkeen palaamassa ja kirjastosta kannetut opukset luetaan peräjälkeen. Kaksi kirjasuosikkia on yli muiden; Franklin sekä Velthuijsin Sammakko-sarja. Kyselin kummastako tehtäisin oikea nukketeatteri ja Sammakko ystävineen sai äänen saman tien.

Ohjeen laatikkoteatteriin otin täältä.

Topoliino maalasi taustan akryylimaali- maissitärkkelysseoksella. Jauhot tuovat elävyyttä pintaan.


Helppo toteuttaa mistä kirjasta tahansa, koska hahmot voi piirtää läpi tai jos tulostin/kopiokone löytyy on homma vieläkin helpompi
Taustalla ankan takana on led-tuikku, joka tuo valoa teatteriin. 


Eli nyt mammat hyvä syy hankkia vielä yhdet uudet kengät ;)


Bianca**

lauantai 4. lokakuuta 2014

Miksi aina

Miksi ihmiset masentuvat syksyllä vaikka maa antaa parasta väriterapiaa?


Miksi aina vasta suklaaöverin jälkeen sattuu näkemään inspiroivan asukuvan ja ihailtavan idolin joka olisi auttanut jättämään ahtamisen väliin?

Miksi aina sunnuntaiaamuisin herää seitsemältä ja kahvimaito puuttuu? Yleensä sitä vielä lähtee pirteänä hakemaan kaupasta joka kerta yllättyen että sunnuntaina Alepa aukeaa vasta kympiltä. Siitä se tuleva maanantai-ketutus jo lähtee..

Miksi aina eteinen on hyrskyn myrskyn silloin kun naapuri sattuu oven avatessa jäämään juttusille? Voisihan oven sulkea, mutta meillä sattuu asumaan sellainen 2vuotias portsari, joka kotiin jäädessäänkin haluaa painaa käytävään valon ja sulkea oven.

Miksi aina parhaat työideat tulevat sunnuntai-iltana, kun ei enää ehdi tekemään taustatyötä eikä silmät pysy auki?

Miksi aamukahvi maistuu kotona paremmalta arkisin, kun siitä ei ehdi pitkään nautiskella?

Miksi aina työpaikalla selittää käyvänsä vessassa "ihan nopsaa vain"? Mene ihan rauhassa huomautti viime viikolla eräs. Ja syystä.

Miksi aina keksii nokkelaa sanottavaa vasta kun tilanne meni jo ohi?

Miksi aina vaihtaa paikkaa yksipenkkiselle riville ratikassa, vaikka vieressä istuisi ihan huomaamaton kanssa matkustaja eikä poisjäämiseen olisi montaa pysäkkiä?

Miksi lahjaksi saamastaan rahasta aina kieltäytyy ensin vaikka kuitenkin tietää ottavansa sen lopulta vastaan mielihyvin?

Miksi aina juoksee henkensä edestä julkiseen kulkuneuvoon (usein vielä punaisia päin) vaikka seuraava lähtee max 10minuutin kuluttua?

Miksi miesten jalkaterät ovat pehmoiset ja hyvinhoidetun näköiset, vaikka eivät hoidatakaan niitä mitenkään?

Miksi lapsi sanoo aina jotain kiusallista, kun itse on jo valmiiksi kiusaantunut. Leikkipuiston sisätiloissa en tuntenut ketään ja lapsi jankkasi kovaan ääneen "äiti saako nänniin koskea?" (omastaan puhui kun olen kehottanut olemaan raapimatta ohutta kohtaa ihossa..miksi koskaan nimesin kehonosiaan näin yksityiskohtaisesti??)

Eilen tulin metron rullaportaita ylös. Nuori poika oli menossa alas metrotunneliin ja vehtasi matkakorttinsa kanssa leimauslaitteen luona. Sanoi vartijoillekin asiasta jotakin ennen kuin jatkoi matkaa rullaportaisiin. En tiedä mikä oli ongelma, mutta olisin voinut vinkata että alhaalla on tarkastajat, jotta varmistaisi kortin toimivuuden. Miksi aina jäätyy tällaisissa hetkissä ja sitten murehtii myöhemmin mitenkähän kävi..?

Mitä Sinä haluaisit kysyä? :)


Bianca**

perjantai 3. lokakuuta 2014

Vauvakupla

Nyt muutama muistelo parin vuoden takaa, keskeltä hetkellisesti rakoilevan vauvakuplan. Kuka vain kuplassa elänyt tietää että fiilis on sanoinkuvaamattoman euforinen sotkuisesta tukasta tai tahraisista trikootunikoista huolimatta. Mutta hetkittäin tai toisilla tiiviistikin muistot vanhasta minästä mietityttävät ja aiheuttavat dilemmaa.
 
Mikä on äitiyden tuomaa? 

*viikonloppuiltana kävelen kaurapuuroainekset kopassa Kaapo-tunnaria rallatellen. Kukaan ei pyydä mihinkään, enkä kai lähtisikään. Ja juuri siksi eivät pyydäkään..

*Tai pyytää ne baariin..  Ajatus humalaisesta humppakansasta..umm ei. Todella ahdistavaa.

*"Jee on perjantai!" Öh niin tosiaan.. Toisten viikonloppukiljahduksiin ei vain pysty samaistumaan. Elämä on yhtä viikonloppua tai oikeastaan sitä arkipäivää.
  
*Jee on maanantai; kerhopäivä kivaa!

*Omat vaatekriisit ovat kadonneet. Lapsi hoitaa sen puolen. Kovaa ja korkealta. Toisten vaatepohdinnat tuntuvat hassuilta ja vierailta. Jos jotain omaa vanhaa tyyliä yrittää laittaa ylle on olo vain korni ja epämuodostunut. Vaikka näillä imetyksen laihduttamilla lanteilla kelpaisi pitää jos jonkinlaista viritelmää, ei kun ei. Ei tunnu omalta. Palaako halu vaateleikkeihin ja meikkeihin enää ikinä? Olen väritön hajuton mauton. Ugh!

*Aamukolmelta kahmittu suklaalevy on ihan fine siinä parin tunnin nukutuksen lomassa. Onkohan kaikkien työssäkäyvien äitien lapset täydellisessä rytmissä kiitos päiväkodin? Miksi minä en onnistu?!"

*Lapsiin liittyvistä tragedioista ei tahdo päästä yli. Ne itkettää, kummittelee ja karmii. Kamalasti. 

*Omaa aikaa tuputetaan, ihan neuvolassakin!! Minä HALUAN ottaa tuon toukkani mukaan kaikkialle. 

*Raskaaksi tultuani kerroin uutiset melkein samantien. Suurelta ja jännittävältä salaisuudelta puolestaan tuntuu itse äitiys silloin kun vauva tai sen kuljetusvälineet eivät sitä ole kertomassa. Esimerkiksi yksin kauppareissulla ollessani.

Myös Topoliinolla on nykyään omat juttunsa, kuten marjaretket mummin kanssa <3
Rakkaus lapseen on syventynyt entisestään mutta myös kiinnostus omia juttuja kohtaan kasvanut rinnalle. Pikkuhiljaa salavihkain.
Kirsikkana kakun päälle syntyi tämä blogi. Minun oma paikkani. :)


Bianca**