maanantai 20. marraskuuta 2017

Jotain

Joulumieli lämmittää kovasti näinä kalseina marraskuun päivinä. Mitä enemmän ulkona sataa sitä enemmän syntyy pieniä jouluviritelmiä kodin pöydille ja hyllyille. Olemme tehneet lumihiutaleita, sitruskoristeita, huovuttaneet ja humauttaneet aika monta glögipullollista. Marlin glögitiiviste on mielestäni parasta, suuri Kaskein Juhlaglögi- pullo puolestaan oli aivan liian marjamehumainen minun makuuni. Sekaan sullon pelkkiä mantelilastuja - ihan sikana! Lapset odottavat joulua kovin ja siihen liitetään jo urahaaveitakin. Eräs on nimittäin päättänyt ryhtyä isona Joulupukiksi, koska joulupukki ei kuole koskaan. Sitten vain riisun ne punaiset vaatteet ja elelen normaalisti mutta ikuisesti! Miten kätevää! Vaimealla äänellä hän harmitteli, että olisipa äitikin valinnut pukin uran.. voi kyynel! Mutta jo pian iloisesti siirtyi ehdottelemaan Mummelille Tontun virkaa, koska niilläkin on pitkän pitkä elinkaari. Sydämessä läikähtää kun esikoinen osoittaa lapsellisuutta ja suloista uskoa satuihin. Kohta kuusivuotias kun muuten on jo niin isoa poikaa monessa asiassa. Omat kaverit ovat tulleet älyttömän tärkeiksi vaikka vain silmänräpäys sitten suorastaan piti puskea ikäistensä joukkoon. Jos ei äiti nyt vielä ihan nolo ole niin ei sitä moniin juttuihin mukaankaan oteta.

Mummeli matkii kaiken mitä veljensä sanoo tai tekee. Leukakin on nojattava kämmeniin samalla tapaa vaikka sitten ilmassa kun omat kyynärpäät eivät pöydän päälle yllä. Näitä esimerkkejä on kymmenittäin, joilla sitten miehen kanssa huvittelemme. Parasta on Mummelin pehmeät käsivarret jotka kietoutuvat  t i u k a s t i  kaulani ympärille öisin kun äidin ikävä yllättää. Lapsuuteni Manta-kissasta yritin samanlaista unikaveria itselleni kouluttaa(Laihoin tuloksin. Kissa viihtyi sylissä vain silloin kun sylissä pitäjä seisoi veden ympäröimänä mökkirannassa. Ja siitä kokeilusta jäi harteille kissan kynnenjäljet koko kesäksi, voi kissapolo), mutta elämä olikin säästänyt varalleni Mummelin joka painaa posken poskea vasten ja liimautuu liki yhtään pakottamatta.

Tulipas sekalainen postaus. Jostain oli kuitenkin lähdettävä taas liikkeelle, kirjoittaa edes jotain kun ei kirjoittaminen miettimisestä parane. Pitää vain kirjoittaa. Kirjoittaa ja kirjoittaa.

Seuraavan kertaan,


Bianca**







Ei kommentteja: