sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Perheenjäsen, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle blogissa

Hän on ollut läsnä pojan elämässä aina. Saimme sen lastentarvikelastin seassa siskoltani, kun Topoliino vasta tuijotteli maailmaa vaakatasossa. Siellä lastenhuoneessa lelukarhu istui, mutta vetosi jo minuun katseellaan. Nallekarhusta tuli Marco-nalle mieheni huulenheiton seurauksena, mutta ei siitä sen enempää. Joka tapauksessa kauan siitä on aikaa ja aina siitä asti olen puhunut luontevasti möreällä äänellä oman ääneni lomassa missä veijari on mukana ollutkin.

Marco on naurattanut ja piristänyt. Lohduttanut ja pitänyt seuraa. Kotiin tullessa hänelle mentiin kertomaan jännittäviä juttuja ja sellaista mistä poika oli ylpeä. Leikkipuistossakin vierähti yksi yö, kun pojan reppu sinne unohtui mutta onneksi oli pähkinöitä sivutaskussa iltapalaksi eikä kukaan häirinnyt. Mutta ei sillä, olisihan Marco voron päihittänyt jos olisi vääriin käsiin joutunut. Mummelin ensimmäisen puolivuotisen ajan, Marco-nalle teki öisin aina hassuja juttuja. Oikeastaan vähän tuhmiakin. Yöllisiä seikkailuja poika sitten aamulla kuunteli nauraa prekottaen, kunhan äiti oli saanut ensin juoda aamukahvinsa. Se oli aikaa jolloin pojan oli kas kummaa helppo samaistua kolttosia keksivään karhuun. Toruja ja päivittelyjä tuli nähkääs päivän mittaan sitten tasapuolisesti molemmille.

Marcosta tuli niin iso osa meidän arkea, että unohdin toisinaan että hän tosiaan on pelkkä pehmolelu (vai onko?). Kun jokin oli hukassa tai jotain kummallista oli sattunut saatoin vaistonvaraisesti kysyä Marcooo oletko sinä..? Jos ei muuta, niin ainakin meidän katseet pojan kanssa aina kohtasivat ja loimme toisiimme salaperäisen hymyn. Kumpikin tiesi, että todennäköisesti Marco on ollut asialla..
Marco on yhä menossa mukana ja siihen on pienempikin lapsi ehtinyt kiintyä. Mutta yksi on varma; Mummelin touhut ovat karvakuonolle aaaaivan liian lapsellisia ja Marco valitsee ehdoitta pojan parhaaksi kaverikseen.

Vaikka Marcon jutut ja ääni tulevat minusta, on karhu ollut aina enemmän lasten kuin äidin puolella. Hän on vähän sellainen lasten oma partner in crime, joka hohottaa aikuisten säännöille ja piutpaut välittää puhtaudesta. Opettavaiseksi leluksi sitä ei voi sanoa hyvällä tahdollakaan. On ollut hauskaa huomata, miten hänen kanssaan liittoudutaan, mutta miten lapsella on myös oikeudentajua, sympatiaa ja huumoria. Myös häviämistä on joutunut kokea karhuherran kanssa, sillä Marco luulee usein olevansa paras ja ykkönen ennen kuin kisa on edes alkanut.

Toisinaan Marcolla on ollut köhää tai hän on halunnut olla omassa rauhassaan. Ei varsinkaan ole välittänyt puhua. Mistä noita karhun aivoituksia koskaan tietää ;)  Ulkoisiakin kolhuja on tullut (katutappelun seurauksena?) ja kainalon on Mummi jo kerran parsinut kiinni. Nyt pilkottaa vanu kuonon päästä. Mietin vieväni Marcon nalletohtorille katselmukseen. Piti lähettää kuvia korjattavasta sähköpostitse, mutta Marcon ollessa kovin "vitsikkäällä" tuulella kuvista tuli tällaisia(huaah):



Ehkäpä törmäätte häneen entistä ehompana myöhemmin tai joskus liikenteessä. Yöbussillakin oli rontti ajellut tässä yksi kerta..kaikkea kanssa..!

Mikä lelu tai leikki on teillä jäänyt elämään tai muistiin? Koskaan ei ole myöhäistä hurahtaa:)



Bianca**

Ei kommentteja: