tiistai 14. maaliskuuta 2017

Pihavalot sen kertoi

Kun aurinko paistoi koko kadun leveydeltä vielä iltakuudelta jotain läikähti sydämessä. Ilo se kai oli joka pulppusi vielä myöhemmin samana iltana laulaessani unilaulua ja katsellessani taivasta. Se sulostutti yhtäällä hattaran värisenä ja toisaalla tumman pinkkinä. Väliin mahtui astettain haalenevaa vauvansinistä. Havahduin hetkestä vasta kun Mummeli nosti merkitsevästi housunpunttiaan että häntäkin hipsutettaisiin (<3)
Vaikka viralliseen päivään on vielä viikko olen saanut viitteitä keväästä jo pidemmän aikaa. Taannoin illan hämärtyessä huomasin pihan valosarjan palavan. Sen joka koko talven oli eleettömänä roikkunut pation yllä. Aurinkoenergiaa kaivaten kopissut lautoja vasten. Vaan nyt aivan yllättäen olikin saanut haluamansa. Aimoannoksen aurinkoa niin että jaksoi koko illan ilahduttaa lämpöisellä valollaan! Tulin niin iloiseksi!

Kevät kutitteli kantapäissä myös tänään ensimmäisellä pyöräretkellä sitten viime syksyn. Poika polki tuhatta ja sataa niin että pikkukivet pomppivat. Voi sitä riemun määrää! Ilma tuoksui kasveille jotka kilvan kuhisivat keväästä loskan alla. Pyörää pihamaan poikki taluteltaessa todistimme myös ensimmäisen rohkean; lumikellon- kevään aikaisimman kukkijan!

Onko se lapset, ikä vai mikä, mutta en minä vielä viitisen vuotta sitten iloinnut mistään kevään merkeistä.  Nautin toki tennarisäiden paluusta (ja palellutin itseni joka ikinen vuosi) ja podin jokavuotista himotusta haaleaan pinkkiin. Se tauti iskee yhä keväisin. Mutta selvimmin aistin lian, rumat edellisen syksyn lehdet sekä koleuden. Keväällä sitä näyttikin niin kulahtaneelta ja kalpealta. Nyt vuodenaikaan tuntuu liittyvän muutakin kuin pukeutuminen tai paniikki ihon väristä. Se on jokin kokonaisvaltainen tunne kuorrutettuna uteliaisuudella ja ilolla. Silmä suuntaa luontoon ja löytää kiitollisena pientä ja kaunista. Kevätihminen minusta on selvästi kuoriutumassa..

Mitä kevät kuiskii Sinulle?

Bianca**

Ei kommentteja: