sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Talven ja kevään välissä

Täällä on tulvahdellut vuoroin kevät ja vuoroin talvifiilikset. Rapiseva hanki ulos astuessa hellii kuuloaistia enkä pahitteeksi pistä vaaleaa maisemaakaan. Takapiha kyllä kylpee väriloistossa meidän lumimaalausten jäljiltä. Talvi-ilot painavat vaakakupissa himpun verran enemmän myös viereisen luistinradan vuoksi. Harjoittelusta on tullut minun ja Topoliinon kahdenkeskinen hetki ja tärkeää yhteistä aikaa. Kohokohtana on jäätikön reunalla nautittu termarikaakao ja pulla. Toimivat myös hyvänä motivaationa kun mittelöi sitä liukkautta vastaan. Kumpainenkin. Poika oli ensi kertaa luistimilla ollessaan nyreänä, että miksi ovat moiset ohuet metallit pohjiin laittaneet kun sellaiset leveät niin kuin silitysraudassa olisivat paljon paremmat! Tänään neljäs kerta jäällä alkoi jo etäisesti muistuttaa luistelua. Talvi tarjoaa siis parastaan, mutta silti siirtelen tummia esineitä kaappiin ja vaaleita tilalle. Katselen odottavaisena jääpuikkojen tiputtelua ja ruohoa joka paljastuu palloja pyöriteltäessä lumiukkoon. Elämme jännittäviä aikoja saattaisi joku putoushahmo sanoa.

Myös vaatekaapin järjestys ja pieni uudistus viestivät kevään lähestymistä. Tuntuu ihanalta olla raskauksien jälkeen taas omalta tuntuvassa varressa ja mallailla koko komeutta pastellihepenissä joita postimyynnistä saapui sovitettavaksi. Paljon kotosalla ollessa on suuri piristys, kun peilin ohi vilahtaa  silmää miellyttävä väriyhdistelmä.

Mummelin lempeän leuto vauvavuosi on auttamattomasti takana ja kaariasennot sekä äänekkäät tahdonilmaisut ovat osana arkea. Voi herraisä kuinka potta tai pukeminen voikaan vuoden vanhaa kiukuttaa!! Niiden tunnekuohujen vastapainona on onneksi neitonen, joka retkottaa perunasäkkinä milloin missäkin ja tunkee naantalinaurinkonaamansa liki halutessaan huomiota. Lasten kanssa perinteeksi on tulleet iltadiscot. Kaikki alkoi minun lihaskuntoharjoituksista vaan kun pieninkin alkoi kyykkäämään vieressä en pystynyt naurultani enää keskittyä omaan juttuuni. Kuntosalimeininki vaihtui kapakkatunnelmaan. Ja kuten käydä saattaa myös meillä aina joku kaatuu, minua läiskästään takamukselle ja mustasukkaisuutta on ilmassa. Se on kuulkaa tarkkaa kuinka monta kieppiä tai pyöräytystä kumpikin saa ja kyllä se pienempikin osaa vuoronsa vaatia.

Topoliino odottaa kahdeksaa kuukautta kuluvaksi, jotta sisko täyttäisi kaksi vuotta ja olisi parempi leikkikaveri. Minä toivon, että tulevat kahdeksan kuukautta kuluisivat hitaasti matelehtien. Niin kuin lapsi joka ohittaa karamellihyllyä tai siemailee pyytämäänsä vesitilkkaa kun jo kerran on peitelty sänkyyn. Työn ja perhe-elämän yhdistämisestä kun ei ole kovin ruusuiset muistot. Muutoksia mietin ja kaavailen kaiken aikaa. Kylmän kohmeus vielä vähän vaivaa, mutta keväällähän versoaa aina jotain uutta.



Bianca**




2 kommenttia:

Elisa Lpp kirjoitti...

Mikä ihana luistinkommentti :D
Mä pidän kyllä näistä talvikeleistäkin ihan mielettömästi!
Just luistelut ja muut voittaa kyllä mennen tullen kaikki loskakelit!

Bianca Bernard kirjoitti...

Joo lapsilla olisi niin "käteviä" ratkaisuja moneen hehe. Ja voihan loska, sen olin jo ehtinyt unohtaa kokonaan. Ollapa kuraeteinen!