sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kylmää ja kaipuuta

Katselin kapeaa selkää, joka viuhtoi nytkähdellen uima-altaan taitse. Monta monituista kertaa. Allansa toisinaan potkulauta toisinaan leikkimopo. Katselin pehmoista kouraa, joka lusikoi hapiasti puuron puistoruokailussa kylmän viiman vihmoessa. Katselin samaa poikaa, joka muutamaa hetkeä myöhemmin lämmitteli kuuman kaakaon ja keksin kera vieressäni ruokapöydässä ja selitti tärkeänä rakennusprojektistaan. Hänen kasvamisensa tuntuu jatkuvalta luopumiselta eikä tunne ole kiva. Liekö tässä itsellä jokin ikäkriisi päällä, kun ajattelen ajan kulumista turhankin usein. Välillä vollotan vanhoja videoklippejä katsellen, missä Topoliino on pienempi. Vuosi tai puolikin sitten oli jotain sellaista lapsekasta mikä on sittemmin jo pudonnut pois. En minä ole vielä valmis antamaan paikkaani joillekin puistokavereille. Ja milloin sen jalkakin on humpsahtanut kokoon 31?

No niin ugh olen puhunut. En minä näissä tunnelmissa ihan kaiken aikaa kotona kädet ristissä istu.  Lasten kasvamiseen liittyy paljon myös ylpeyden, ilon ja helpotuksen aiheita. Ehkä tuo kylmän ilman  paluu vain teki olon erityisen alastomaksi ja nosti kalseammat tunteet pintaan.

Jotain hyvääkin siitä seurasi, sillä päädyin taas blogin ääreen. Viime aikoina ei oikein mikään sana ole erityisemmin sisältä huudellut.  Joskus ympärillä on niin paljon asenteita, mielipiteitä ja "paras poskipuna/pyörä/nahkalaukku/lomakohde"- vouhotuksia että tällainen heikomman mielipiteen omaaja ei oikein kuule edes omia ajatuksiaan. Päättää vain ostaa sen poskipunan ja puhuu puolisolleen it-lomakohteen puolesta. Kunnes havahtuu, että hetkinen..minustahan meikki näyttää ruskettuneella iholla typerältä ja ainoa mihin kesällä haluan matkata on oma mökki. Sen sijaan kirjoja olen lukenut jos en ihan kasapäin niin ainakin kolme kuukauden parin sisään. Fossumin dekkareita ja seuraavaksi Enni Mustosta tasapainottamaan takaa-ajoja ja tappojuttuja. Iltaisin ja päiväuniaikaan luen lisäksi Katto-Kassista, maailman parasta kerrassaan:)

Nyt nenässäni tuoksuu ystävän tuoma liljakimppu sekä illallisen valkosipuliaromit. Mummeli nuolee Nike-tossuista vastustuskykyä ja menee nelinkontin aina pari senttiä eteenpäin kunnes kellahtaa istualteen. Aukoo suutaan suopeasti Onni-puurolle, mutta minun valmistamat pöperöt eivät uppoa ihan yhtä hyvin. En voi uskoa, että tuokin pallero joskus vielä puhuu ja päsmäröi. Ja toisaalta ainahan hän on tuossa ollut. Taidan vain kuvitella ajan kulun..
Bianca**