torstai 12. toukokuuta 2016

Diy koruteline ja Mummelin kuulumisia






Päiväuniaikaan yritin väsätä vanhasta henkarista pilveä ja kiinnittää siihen valosarjan pinterestin innoittamana. No susihan siitä tuli, joten ripustin tekeleeseen vaihtoehtoisesti Mummelin ensimmäiset kaulaketjut ja näin se toimii ihan söpönä korutelineenä.
Pieni pehmonellani on pian jo puolivuotias! Vielä eletään rauhallisia viikkoja kun toinen vasta viittilöi itseään akselin ympäri eikä liioin tuskaile taitamattomuuttaan eteenpäin menossa. Tarttuu tuttiin tomerasti ja hamuaa kaiken muunkin suuhunsa mihin vain yltää.  Hampaita on alhaalla kaksi ja raajoja ylhäällä neljä kun räpiköi vimmatusti mahallaan. Kova keimailemaan ja pörhistelee silmillään eritoten kun saa paponen huomion. Tykkää istuma-asennosta tuettuna ja vaunuissa ollessaan pitelee aisan sivusta ja pönöttää kuin pieni emäntä maisemia katsellen. Vauvan ryhtiä ei voi muuta kuin ihailla! Marsipaanimummeli hurmaa hymyllä ja hyväntuulisuudellaan koko meidän perheen <3

Bianca**

Ei kommentteja: