maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitiydestä..

Äidit. He ovat juhlapäivänsä ansainneet.  Kantaneet pienokaista kohdussa ja käsivarsillaan. Ravinneet rintamaidoin ja marketin murkinoin. Puhaltaneet puuron, pipin ja ilmapallot syntymäpäiväjuhliin. Kuunnelleet koliikki-itkut, kasvukivut ja kantapään kautta opitut pettymykset. Siinä missä rakkaudenosoitukset ja onnen hihkaisutkin. Peitelleet, paijanneet ja palkinneet. Uskoneet ja uskaltaneet. Olleet läsnä tai saatavilla. Kysyneet ja vastanneet. Oppineet, kasvaneet ja kestäneet. Saapuneet, selvittäneet ja selvinneet. Synnytyksestä, unettomista öistä viikosta ja vuosista. Vaiheista ja vaaratilanteista. Symbioosista ja irtaantumisesta. Maailman mullistumisesta. Aivan erilaisen litanian kirjoittaisi varmasti viisitoistavuotiaan äiti. Tai sitäkin vanhemman. Mielenkiintoista olisi verrata.

Äitiys kun on alati muuttuvaa. Osatkin äitilapsi-suhteessa vaihtuvat ajan saatossa; äidistä tullee se huolen aihe ja hoivan kohde. Kaukaiselta tuntuu ajatus nyt ja toivottavasti kaukana se on todellisuudessakin. Äiti on kaikki sanoo mieheni aika usein. Kun talosta tuli koti, ruoka-aineista ateria ja kylmästä lämmin. Tuollainen kommentti tuntuu hyvältä. Ja kun lapsi kömpii syliini tai pienin lakkaa siellä itkunsa, ihan juuri siltä tuntuukin. Korvaamattomalta ja erityisen tärkeältä. On jännä huomata, mitkä asiat myöhemmin saavat aikaan saman tunteen. Vai tuleeko sitä enää, kun lapset ovat kasvaneet?

Äitienpäivää juhlitaan monella tapaa. Osa juhlii omaa äitiään, vierailee tämän luona, kutsuu kylään tai lahjoo. Toinen miettii kiitollisena omaa lapsuuttaan tai kulmat kurtussa jos sellainen epäonni on käynyt. Joku kyynelsilmin kaivaten ja toinen koko aihetta vältellen. Joku viettää juhlaa omien pienokaistensa kanssa, katselee läheltä niitä jotka äidiksi tekivät. Niin tein minäkin tänään. Topoliino antoi kerhossa tekemänsä kortin ylpeänä heti aamuseitsemältä ja mieskin oli hoitanut pyytämäni muodollisuudet autotalliin odottamaan:D Oma äitini oli mielessäni jo viime kuussa, kun Hyvinvoinnin tavaratalossa oli hyvät alennusmyynnit. Laadukkaita lotioneita sai pilkkahintaan ja niin lasten kalavitamiinien kanssa ostoskoriin kolahti myös Tyrnivoide mamman hipiää ravitsemaan.

Äitiydestä voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta jotta sitä jaksaa myös tosielämässä on parasta painua nyt untenmaille.. Loppuun vielä pala päivän keskustelusta neljävuotiaani kanssa:

Minä: Tiedätkö mikä on äidin lempijuttu?
Topoliino: No lapset!
Minä: Ihan oikein! No mikäs sinun? (sydän jo valmiina hykertäen)
Topoliino: No tietenkin Vespa!

Että näin:)
Nämä puhkesivat pihalla äitienpäivänä :)

Aurinkoista viikkoa kaikille!

Bianca**




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hilma ilahdutti sanomalla: "kaikki mikä on mun on mun, mutta kaikki mikä on äidin on yhteistä". Kuvaa hyvin äitiyttä :) Ihana kirjoitus taas!

Bianca Bernard kirjoitti...

Ihana Hilma ja vieläpä kovin totta tuo sanonta :D