sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Hyvänolonpäivä

Olen ollut kiinnostunut kauneudesta niin kauan kuin muistan. Jo lapsena laitoin ensimmäisen kerran kurkun viipaleet silmilleni, 90-luvun alussa olin edellä aikaani ja liisteröin naamani tuoresavella. Noh, mökin rannasta käsin kauhotulla, ehkei maailman paras idea. Saunassa istuimme tyttökaverin kanssa kananmunat hiuksissa ja sitruunalla valelluilla hiuksilla puolestaan vaalensimme kutreja siskon kanssa ennen kylille lähtöä. Yläasteikäisenä muistan kirjanneeni kalenteriin oikein "kauneusviikon", joka piti sisällään ulkoilua, suklaan välttämistä ja kasvonaamioita.

Kuuriluontoista tämä kauneudenhoito nykyäänkin on. Herkkulakot tulevat ja menevät, sama liikuntainnon kanssa eikä naamiotkaan ole jokaviikkoinen rutiini. Arkiruoat kuitenkin koostuvat pääosin terveellisistä aineksista ja jo lasten vuoksi pyrin valmistamaan ravintorikkaita aterioita.
Puhunkin kauneudenhoidon sijaan kurkkuviipaleita kokonaisvaltaisemmasta hyvänolon ylläpidosta. Hyvä olo tarkoittaa minulle voimakasta vartta, jossa viihtyy ja pehmeää ihoa sen päällä, täyttä vatsaa ja maistuvaa suuta sekä tyytyväistä mieltä mukavan tekemisen parissa. Se tarkoittaa riittäviä yöunia sekä sitä että järjestän mielekästä omaa aikaa vastapainoksi lapsiperhearjelle. Nimenomaan järjestän, koska sitä ei kukaan tule tuomaan tarjottimella. Hyvään oloon vaikuttaa myös siisti koti.
Nämä ovat tietenkin jokapäiväisiä tavoitteita, mutta joka päivä niiden eteen ei näe vaivaa.
Tänään innostuin pitämään oikein monipuolisen hyvänolonpäivän, tai puolikkaan. Puoleenpäivään saakka kiukuttelin. Kiukuttelun määrähän on vakio ja nyt kun Topoliino oli mummilassa napsahti homma minulle.

Aloitin imuroinnista mikä ei varmasti vaadi selittelyä. Siitä jatkoin kotijumpalla, kotoisasti yöpaidassa. Kun varttaan vähän rasittaa se vaikuttaa mielialaan samantien. Vauva toimi painonani ja jumppapallo osin alustana.  Tärkeää on muistaa pitää ryhti hyvänä vaikka vauva vähän käsipainoa vekkulimpi pideltävä onkin. Tein  lantion nostoja selälläni vauva vatsan päällä maaten, maasta vetoja sekä vatsoja. Pikkumummeli oli treenistä ihmeissään, tapitti minua tarkasti vatsalihaksia pusertaessani.
Jokaisen sarjan jälkeen tietenkin iso suukko kiitokseksi<3

Kun treenikaverini nukahti oli aika järjestää itselleni pieni koti-spa. Murskasin haarukalla avokadon puolikkaan ja lisäsin sekaan teelusikallisen luomuhunajaa. Tämä mössö naamassani aiheutti puistatuksia puolisossani. Mutta myönsi hänkin tehon kokeiltuaan kasvojani hoidon jälkeen..
Mössöä jäi paljon yli, joten jatkoin lopun puolikkaalla banaanilla, lisäsin oliiviöljyä ja levitin hiuksiini.

Hoitojen annoin vaikuttaa 45minuuttia ja siinä välissä ehdin tehdä ja nauttia ravitsevan ruoan. Kvinoat vain kattilaan kiehumaan ja pannulle pehmenemään paloitellut parsakaalit, tomaatit, sipulit, valkosipulit ja paprikat. Lopuksi fetajuustoa päälle. Hyvänolon ruokaa, syvä suositus!

Naamiot huuhdoin lähes tulikuumassa suihkussa. Tiedän, että kuuma vesi ei ole hyväksi etenkään kuivalle iholle mutta jos siitä tule niin hyvä olo ei se kamalan pahakaan asia voi olla.
Ulos ei huvittanut mennä ja koska hyväolo ei ole mitään hampaat irvessä puurtamista, happihyppely jäi väliin. Sen sijaan oijoin itseni täkin alle, upotin hampaani Milkan keksisuklaaseen ja käänsin ensimmäisen aukeaman Läckbergin Enkelintekijässä.
Ja jotta seuraavana aamuna hyvänolonpäivästä muistuttaa muukin kuin kipeät vatsalihakset(ja tyhjä suklaalevykääre), rasvaan illalla jalkani paksulla kerroksella sheavoita ja puen puuvillaiset sukat yöksi päälle. Pehmoisilla jaloilla on mukava aloittaa uusi viikko!

Miten te panostatte hyvään oloon?

Bianca**

2 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Mulla on just nyt karkkipäivä. Se ei kyllä välttämättä päädy hyvään oloon... Mut samanlaisia juttuja on kyllä mullakin, joista se hyvä olo tulee. Uni on tärkeä ja ruoka, koska väsyneenä ja nälkäisenä... you know. :)

Bianca Bernard kirjoitti...

Voi tiedän! Nälkääkin jotenkuten kestän koska siitä voi olla loppupeleissä jotain myönteistäkin seurausta (vaakalukema!:D ) mutta se univaje aargh..vanhentaa, vetää ärtyneeksi ja tuntuu ihan fyysisestikin kehossa..