maanantai 4. tammikuuta 2016

Aromaterapiaa vauvalle (diy)

Lapset lepäävät päiväunillaan ja minä lataan omia akkujani tässä sohvalla ihanassa auringonpaisteessa! Lämpötila oli sen verran hurja (meidän mittarissa -14) että ulkoilu ei tänään tullut kyseeseen lasten kanssa. Niinpä olemmekin puuhanneet aamupäivän kotosalla. Aamusella aloitimme jäätaiteilun, joiden tuloksia voin kuvailla ja postailla niiden valmistuessa. Aiemmat jääleikit löytyvät täältä klik jos siellä on vaikka joku talvilomalainenkin tekemistä vailla;)

Tällä kertaa kirjoittelen aromaterapiasta. Hauska leikki soveltaa kaikenikäisille. Minulla täällä kolmevuotias isoveli ja kuusiviikkoinen siskonsa. Isompi nauttii niin kovasti vauvan leikittämisestä että halusi ensin osallistua siihen.

Kyselin aluksi kotoa löytyviä hyväntuoksuisia juttuja. Suklaa tuli kuin apteekinhyllyltä (ovela kelmi;) ja pienen miettimisen jälkeen keksi eilen ystävältä saamani ruusun. Sitruuna ja kaneli pääsivät valikoimaan arvoitusten kautta. Kokosimme  ainekset pöydälle ja ryhdyimme odottelemaan vauvan heräämistä. Kuten kaiken ikäisillä lapsilla, on perustarpeet tyydytettävä ennen kuin leikistä voi nauttia. Vauvalla se tarkoittaa maidontäyteistä mahaa, kuivaa vaippaa ja itkutonta olotilaa. Ja niin pääsi Topoliino tuomaan tuoksuja pienen nenän alle..

Tulokset:
Sitruuna aiheutti silmien pörhistelyä, väänteli suutaan ja ilme oli muikea.
Kaneli toi kasvoille inhon ilmeen.
Ruusun hivelyyn vauva nukahti.
Niin ja suklaa..arvatkaa ehtikö se käydä vauvan nenän alla ollenkaan:D

Lopuksi tuoksututin Topoliinolla samat aineet silmät kiinni ja hän valitsi parhaaksi tuoksuksi sitruunan. Topoliinon kanssa olemme leikkineet myös tuoksujen arvaus-leikkiä, jolloin ainekset tulivat täytenä yllätyksenä.
 Nyt kaappaan tuon nukkuvan palleroisen kainaloon. Vauva on unikaverina ihan verraton <3
Mukavaa viikkoa teille!


Bianca**

Ei kommentteja: