sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Vanhemman sisaruksen mustasukkaisuus

Sisaruksen syntymää vertasi joku viisaampi joskus kolmanteen pyörään parisuhteessa. Jotta pääsemme kiinni tunteeseen joka lapsella herää uuden perheenjäsenen syntyessä, kerron samankaltaisen esimerkin aikuiselämästä.

Miltä sinusta tuntuisi, jos miehesi toisi kotiin uuden naisen? Miehesi vakuuttaa etukäteen, että tästä uudestakin naisesta tulee vaimo ihan kuten sinä jo olet. Hän vain on nuorempi ja tuoreempi mutta olette aivan yhtä rakkaita ja tärkeitä molemmat. Saat opettaa hänelle osaamiasi juttuja ja olla hyvän vaimon mallina. Hän on kuitenkin uusi, joten miehesi jakaa aluksi vuoteen tuoreimman tulokkaan kanssa. Uusi vaimo tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa öisinkin, yritä ymmärtää sinä vanha konkari. Uusi vaimo saattaa aluksi olla vaikea, viedä yöunesi ja päivisin rauhasi, mutta ennen pitkää saat jakaa tavarasi ja huoneesi hänen kanssaan, eikö ole hienoa! Tutut ja läheiset ihastelevat uutta vaimoa, kuinka suloinen ja kaunis hän onkaan! Tuovat pieniä pehmoisia paketteja ja haluavat ottaa valokuvia. Muistathan antaa rauhaa miehellesi ja jaksat odottaa vuoroasi sillä miehesikin on tästä uudesta ihanuudesta ajoittain todella väsynyt. Sinun onkin hyvä mennä töihin saamaan aktiviteetteja ja seuraa, sillä miehen voimat menevät nyt uuteen vaimoon tutustuessa. Uutta söpöläistä ei vain voi eikä henno jättää yksin hetkeksikään.

Niinpä niin..sietämättömältähän tuo tuntuisi. Kyllä siinä vanha vaimo juonisi yhtä sun toista eikä ihan hevillä luovuttaisi paikkaansa. Tai ainakin kokisi suunnatonta surua ja vaatisi paljon aikaa totutteluun. Ennen lapsia en näitä asioita ajatellut. Ja jos ajattelin, oli asenne että kyllä isomman pitää oppia ettei aina ole maailman napa ja vuoronsa kullakin. Pitää tietenkin, yksilapsisen perheen vesankin mutta millä tavalla, se on toinen juttu. Koko perheen ja pienen lapsen hyvinvoinnin kannalta on asiaa hyvä katsoa vähän avarammin. Tässä muutama vinkki joista minä aion ottaa vaarin. Ainakin yritän parhaani;)

*Usein perheen toisella lapsella on entuudestaan jo kaikkea. Jopa liikaa, ainakin meillä! Siksi mahdollisia vieraita voikin pyytää vauvalahjan sijaan muistamaan tuoretta isoveljeä/siskoa, joka on enemmän kuin otettu pienestä kortista tai tuliaisesta.
Pesin taannoin SEITSEMÄNTOISTA vauvanlakkia, joista kiikutin sopimattomat Kierrätyskeskuksen rekkaan.
*Hanki teiltä vanhemmilta onnittelulahja isoveljelle/siskolle! Sen voi antaa, kun sisarukset tapaavat ensimmäisen kerran. Myös ristiäisten lahjakasaan on hyvä varata avattava yllätys isoveljelle.

*Pidä isosisarus kotona ensipäivät, kun vauva on syntynyt. Uuden vauvan kanssa arki on univajeista ja jännittävää, mutta siitä muodostuu myös hieno yhteinen kokemus isomman sisaruksen kanssa. Päiväkodista voi pyytää hoidonkeskeytystä minimissään 4kuukaudeksi, mutta lomapäiviä voi viettää ihan niin monta kuin haluaa. Uusi elämäntilanne kotona tarjoaa lapselle 100kertaa enemmän aktiviteettia ja sosiaalisuutta kuin päiväkodin pukemis-ja riisumisriennot, trust me;)

*Järjestelkää uuden perheenjäsenen tavaroita yhdessä vanhemman lapsen kanssa. Meillä Topoliino tykkäsi viikata vauvanvaatteita pyykkinarulta laatikkoon sekä asetella ensimmäiset vaipat vessan kärryyn. Lapsen mielipidettä ja ideoita järjestelyistä voi kysyä ja toteuttaa ikätason mukaan.

*Anna lapselle aikaa muutoksiin. Pienen ihmisen pää käsittelee asioita vähän kerrallaan. Kuuntele, pysähdy ja vastaa, kun (tuleva) elämänmuutos puhututtaa.

*Anna realistinen, mutta positiivinen kuva uudesta elämäntilanteesta. Lapselle on turha vouhottaa uudesta leikkikaverista, joka kuitenkin ensimmäiset puolivuotta vain nukkuu, syö, itkee ja möllöttää. Tämän ajan voikin käyttää vanhemman lapsen ehdoilla, kun nyytti matkaa vain mukana.

*Lue kirjoja, jotka käsittelevät isosisaruutta. Meidän suosikkeja ovat Onni-pojasta tulee isoveli sekä Franklin. (en muista kirjan nimeä, mutta siinä Harriet oli vienyt Franklinin Sami-koiran).

*Hyväksy lapsen negatiiviset tunteet ja sanoita ne. "Ei varmasti tunnu kivalta, kun joudut odottamaan" "Sinua varmasti harmittaa kun äiti ei ehdi leikkimään kun pitää syöttää vauva". Lapsen on hyvä saada purkaa agressiotaan ja mielipahaansa, kunhan vain muistaa pitää vauvan turvassa. Kukaan ei traumatisoidu, vaikka veli kertoisi ääneen vihaavansa vauvaa tai sisko siunailisi kuinka vauvan olisi parempi muuttaa kokonaan pois. Kun pahat ajatukset päästää pihalle, tilaa vapautuu ehkä mukavammillekin mietteille.

*Muista, että isoveljeys/siskous ei tee kenestäkään isompaa yhdessä yössä. Lapset ovat itsekeskeisiä omannavan tuijottajia sinne koulun esiasteille saakka ja osittain vielä pitkään sen jälkeenkin. Jakaminen, vuoron odottaminen tai toisen asettaminen etusijalle ovat taitoja, joita harjoitellaan pitkään. Kaksi-kolmevuotiaalta ei kannata odottaa näitä jaloja taitoja heti. Miellyttääkseen lapsi toki tottelee, mutta antakaamme hänen osin olla ihan aito oma itsensäkin.

*Järjestä kahdenkeskistä aikaa isosisaruksen kanssa, kun se on mahdollista. Menkää metsäretkelle, uimahalliin, kahvilaan. Sulje puhelin ja käännä kaikki huomio vain häneen.
Jos joskus koen huonoa omaatuntoa kun esikoisen huomioiminen jää tarvitsevan vauvan vuoksi vähemmälle  ajattelen omaa siskoa ja sitä minkälainen rikkaus hän on <3

Olisiko teillä antaa hyviä lisävinkkejä?


Bianca**






2 kommenttia:

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Mekin luimme asiaa käsitteleviä lastenkirjoja ja itse muistan yleensä lahjoin juurikin uutta isoveljeä/siskoa jos tulee kutsu nuuhkuttelemaan uutta tulokasta. Meillä ollaan (muistaakseni!) päästy aika helpolla mustasukkaisuudessa. Yhdet hampaanjäljet vauvan poskessa ja kirkaisun sen myötä muistan kyllä kirkkaasti... Mielestäni yksi hyvä keino on lapsen antaa osallistua mahdollisimman paljon vauvan hoitoon.

Bianca Bernard kirjoitti...

Tuo osallistuminen on varmasti tärkeää, sen huomaa ihan yhdenkin lapsen kanssa. Huiskimalla lapsi pois tieltä esim. ruoanlaitosta takaa monesti sen, että pienet kädet kähveltää sitten sen veitsen tai pastapussin ilkikurisesti karkuun juosten..kun taas antaa reilusti kananmunan ja kulhon lapselle että rikopas tuo tuonne niin yhteistyö sujuu paljon paremmin..