tiistai 20. lokakuuta 2015

Suru-uutinen

Tänään tuli tupaan iloa ja surua. Ilo tulvahti Tampereen junasta, kun Topoliino kotiutui syyslomareissultaan. Suru saapui puhelinlankoja pitkin; rakas Mummuni oli nukkunut ikuiseen uneen. Topoliinolle kerroin, että mummun sydän lakkasi lyömästä ja hän kuoli. Ja että se on surullista. Topoliino halusi tietää onko se niin surullista, että itkettää. Sanoin, että on. Ja itkin. Hän halusi myös tietää milloin me kuolemme. Vastasin, että minä ainakin aion elää vielä tosi pitkään ja niin elät sinäkin. Ja siihen perään hän listasi kaikki muutkin perheenjäsenet ja läheiset ja jatkoi lopulta selitystä tädiltäni saamastaan karamellipussista. Kuolema-aihe on pyörinyt pojan päässä jo ennen tätä. Kirjoitin siitä postauksenkin, mutta se on jäänyt luonnoksiin pyörimään. Ehkäpä bloggaan sen seuraavaksi.

Nyt kuitenkin hiljentymistä ja lämpöisiä muistoja... 
Mummula, minä ja Manta, joista jäljellä minä muistoineni

Lepää rauhassa mummu <3



6 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Osanottoni :´( Kaunis, lämpöinen kuva. Eletään pitkään.

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Meillä vanhin lapseni 8v. pamautti minulle ravintolassa yht äkkiä: "milloin minä kuolen?" En osannut sanoa siinä tilanteessa mitään sillä nieleskelin itkua sillä pelkkä karmaiseva ajatus sai minut pois tolaltani. En edes muista mitä vastasin, kenties tyyliin:"Noniin, et vielä pitkään aikaan, syöppäs ruokasi". Tilanteessahan olisi pitänyt asia jutella, mutta pelkäsin romahtavani keskellä ravintolaa ja siitäpäs lapsi vasta olisikin säikähtänyt. Vaikeita asioita.

Suuri osanotto sinulle ja perheellesi, voimia.

Bianca Bernard kirjoitti...

Kiitos ja niin eletään <3

Bianca Bernard kirjoitti...

Kiitos <3 Vaikeita aiheita nämä on käsitellä lapsen kanssa..

Katri kirjoitti...

Voimia suruun! <3

Meillä ei, onneksi, ole käsitelty kuolemaa lasten kanssa kenenkään kovin läheisen kannalta. No joo, paitsi kissan. Vaikeahan sitä on käsitellä ja koettaa selittää lapselle, kun sitä ei ymmärrä ihan täysin itsekään.

Bianca Bernard kirjoitti...

<3