tiistai 14. heinäkuuta 2015

Viimeinen sana


Lapsi oppii jo pienestä maanittelun ja manipuloinnin taidon. Hyvin pienestä. Sängystä opitaan pääsemään pois ilmoituksella vessahädästä. Sitten kun vesilasin pyytäminen ei mene enää läpi. Kaksivuotias käy jo kovin kauppaa keittolautasellisen syömisestä ja yksivuotiaat ne ovelimpia ovatkin puhumattomuudessaan. Kyllä sen mangososeen saa vaikka pinaattikeittoon kun kieltäytyy muuten kokonaan syömästä.

Vähän isompana astuu esiin keinot, jotka säilynevät aikuisuuteen asti. (Varsinkin meillä naisilla hyväksi havaittu keino:P ) Opitaan saamaan siimaa olemalla suloinen ja ihana. Meillä muun muassa nukahtamisen hetkellä, sen viimeisen hiljaisuuskehotuksen jälkeen kosketaan hellästi äidin kasvoja ja todetaan; aika kaunis luomi sulla. Aika ihana ja pyöreä. Aika hienon väriset huulet sulla äiti, aika suukkoiset. Tai jotain - mitä vain- mihin äiti ei voi olla vastaamatta tai hymyilemättä. Keinoja on vaikka mitä, etenkin sen tiukkasanaisimman kehotuksen ja ilmeen jälkeen.

Tai kuten tänään, kehotusten. Kun äidin silmienvälirypyt eivät ihan heti oienneet ennalleen. Silloin silkka huumori, hänen tietämättään, sai minut heltymään.

Mutta äiti sä rakastat mua. Ja mäkin rakastan mua. 

Näinpä..

Nyt tämä mamma lähtee hankkimaan takataskuun sitä lisäsiimaa..Päiväunille pötkis!


Bianca**

2 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Hihiii! Just näin. <3 Pitkiä siimoja ja makeita unia! :D

Bianca Bernard kirjoitti...

Kiitos, silmienvälirypyt taas sileinä!:D