keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Unen jäljet

Toisinaan tulee kamala ikävä menneisyyttä. Sitä kun kaikki läheiset olivat elementissään. Sitä kun nyt niin kalseana tyhjillään seisova koti oli täynnä lämpöä, elämää ja huumoria. Koti, joka huokui joulun odotusta, tarjoili täydellisiä pikkuleipiä ja ihastutti ympärivuotisella kukkamerellään. Koti, joka yllätti  lapset ja yhdisti aikuiset. Nyt sen asukkaat seikkailevat muilla mailla, toinen ihan vain omissa ajatuksissaan.

Nykyisyydessä on tietenkin hurjasti sellaista hienoa mitä silloin ei ollut. Oma mies ja oma lapsi. Mutta se ei estä minua haikailemasta. Etenkin tuon talon ohi kulkiessa kun sata säiettä sohii sydäntä.

Tällaiseen mielen melankoliaan heräsin tänä aamuna, kiitos viime yön unien..



Heräsitkö sinä hymyillen vai haikaillen?



Bianca**

2 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Haikaillen, vähän pidemmistä unista... ;) No, ihan kivoihin ääniin heräsin kuitenkin. Onnilla oli ekaa kertaa kaveri yökylässä ja huoneesta alkoi kuulua tirskumista jo aavistuksen ennen seiskaa.. :)

Unilla on kyllä joskus valtavan suuri vaikutus, toiset unet on niin todellisen tuntuisia.

Bianca Bernard kirjoitti...

Oi, tuo on varmasti ihanaa aikaa. Kun lapsi laajentaa elinpiiriään, yökyläilee, kutsuu omia kavereitaan ja harrastaa:) Ihan jo iso ja itsenäinen mutta vielä täydellisen lapsi ja holhottava..antaen meille äideillekin vielä tarpeellisuuden tunteen hehe