lauantai 25. heinäkuuta 2015

13 kuvaa kotieläintilalta


















Haltialan kotieläintila on mahtava retkikohde lasten kanssa. Viime vuonna meidän meno oli aivan toisenmoista, tällä kertaa poika käveli reippaasti itse pitkän matkan, poimittiin yhdessä kedonkukkia kotiinviemisiksi ja odotimme eläinten näkemistä yhtälailla. Lapsi osasi varoa ojia, piikikkäitä kasveja, tuli kun pyysin ja lähti samaan suuntaan kuin minäkin. Kerrassaan ihana matkaseuralainen! Huonon suuntavaistoni vuoksi suunnistimme (väärältä) bussipysäkiltä tilalle nagivaattorin turvin, volat kaakkoon vaan huu keers!:D Lampaiden kovat äänet lopulta peittivät alleen karttanaisen kehoitukset ja Topoliino pääsi syöttämään matkalta keräämiään lehtiä. Eläinten ahnas käytös  jaksoi taas naurattaa. Olimme liikkeellä aivan aamutuimaan, kun muita ihmisiä ei vielä ollut eikä aurinko helottanut kuumasti. Minä hyydyin meistä ensimmäisenä kolmen tunnin(matkat mukaanlukien) puuhailun jälkeen. Kahvilan omenamehu ja jaetut sokeriherkut antoivat voimia kotimatkalle. 

Ihanaa viikonloppua veikkoset!


Bianca**

2 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Meillä oli tänään tuo Haltialan tila Viljon kanssa yks vaihtoehto, mut päädyttiin sit Suokkiin. Haltialassa en oo käynyt koskaan, joten pitää kyllä korjata tilanne asap. :)

Bianca Bernard kirjoitti...

Meillä taas Suokki vielä edessä, kun hyydyn aina ennen lautalle pääsyä..:D Onko vinkkejä sinne? Mulla vain tietoa lähinnä kuumimmista kallioista ja suorimmasta tiestä mereen..