tiistai 30. kesäkuuta 2015

Sydämen asiat

Ihanaa ihanaa ihahaa, luki lapsena saamassani rakkauskirjeessä. Liikuttava lipsahdus, joka varmaan takasi muiston säilymisen aina näin aikuisikään asti. Minulla on hieman hatara muisti asioissa jotka eivät kosketa sydäntä. Isäni kuulustellessa koealuetta muistin mustavalkeat friisiläislehmät syömässä mehukasta ruohoa mutta oppiaine ei ollut biologia vaan historia. Muistan yksityiskohtaisesti ystävieni parisuhteiden alkutaipaleet, mutta en heidän työnimikkeitään. Muistan mökin sisustuksen, mutten minä vuonna se rakennettiin. Muistan siskoni kasvoista jokaisen kohdan, mutta en hänen autonsa merkkiä vaikka näen sen aina ennen kasvoja. Vanhempieni auton muistan sen sijaan tarkastikin siltä ajalta kun täytin 18. Muistan miltä joku kauan sitten tuoksui, mutta en mitään mitä hän sanoi. Muistan ystävieni syntymäpäivät ja niiden juhlimiset, mutta heidän lastensa merkkipäivät joudun tarkistamaan allakasta.



Sydän, ainakaan aikuisen, ei aukea kaikelle. Sydäntä ei voi pakottaa. Luojan kiitos, se toimii melkoisen hyvänä kompassina elämässä! Tarvitaan tietynlainen elämäntilanne, tietty fiilis, tietty konteksti, että jokin koskettaa. Että jokin jää muistiin. Siksi muun muassa rakastuminen on niin mullistavaa ja ihmeellistä, kun siinä kaikki edellä mainittu taianomaisesti täsmää. Sydämen- ja sydäntä koskettavissa asioissa vellon pitkään ja hartaasti. Ne vievät mennessään ja peittoavat paljon. Lapsiin kohdistuneille vääryyksille vollotan viikko tolkulla, toisen mielen pahoittaminen tai epäily siitä valvottaa öisin ja erot liikuttavat lohduttomasti.

Arkisiakin asioita on kuitenkin muistettava ja perusjutuista pidettävä kiinni. Sen verran on minunkin muistini palvellut, että kouluista on läpi menty ja tutkinto saatu takataskuun. Työt tulee tehdyksi palkkaa vasten sekä kotona. Aivoja kuuluu pinnistellä ja olla skarppina. Ja sellaista ihminen kaipaakin, haastetta mielelle ja keholle. Vapaa-ajalla sitten, päästän aivot pinteestä ja muistiin jää vain kaikista merkityksellisimmät asiat. Tämä on loistojuttu vapaalle vaihdettaessa ja lomamoodiin pääsemisessä. En tarvitse nollaukseen perjantaipulloa tai lomanaloitukseen maisemanvaihdosta.

Mieheni kutsuu minua nimellä Libellula, sudenkorento. Arjen ajoittaiset ahdistukset; epäonnistumiset, epävarmat tulevaisuuden kuviot ja aikataulutus jäävät eiliseen aivan kuin sudenkorennolla jonka elämä on vain päivän mittainen. Havaittu ja läpikäyty ongelma pysynee, muttei kummittele mielessäni. Sen sijaan aamulla herään vain minä ja mieluisimmat muistoni.


Topoliino on toista maata. Ja lapset yleensä. Sydän avoinna kaikelle tiedolle, tapahtumalle ja kokemukselle. Muisti mummin teippikätkönkin monen kuukauden perästä. Ja tiedusteli missä ajat sitten lukemani ja kirjastoon palauttamani Vajistyttö on nähtyään uuden romaanin sohvalla. Tarinan sisällöstäkin oli kiinnostunut, mutta sitä en tietenkään halunnut lapsen tietoon tai muistettavaksi. Hui!

Kaiken muistavan ja merkille panevan pojan huoneen siivous on työn alla mutta hankalaa, koska mitään ei voisi heittää pois. Tiedän, että kadonneen töherryksen piirustuksen perään kyseltäisiin ja muovihirvityksiä Vespan osiksi muuntuvia vempaimia etsittäisiin tuskaisena. Pitäköön aarteensa, onneksi on laatikot joihin sulloa kaikki tämä tuikitarpeellinen:)

Tällainen sydämen asiat-muistiteoria tällä kertaa. Mitkä asiat teillä unohtuu helpoiten? Voiko sydän ensin muistaa ja sitten unohtaa?


Bianca**


ps. postauksen kuvituksena sekoitus sydäntälämmittäviä sekä mieleen jääneitä juttuja..

4 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Kuullostaa tutulta, mieleen jää helposti tuoksut, tunteet, musiikki jne... Eli sikäli voin kyllä allekirjoittaa tuon!

Ja voihan Varistyttö! Mulla oli se lainassa, mutta palautin avaamattomana... ajattelin, että ahdistun ehkä liikaa? Oliko hyvä, kannattaisiko lainata uudelleen?

Bianca Bernard kirjoitti...

Tätä kommenttia kirjoitin pisimpään kuin mitään ikinä:D Todella vaikeaa antaa kirjasuositus jollekulle jota ei tunne hyvin! Varsinkin näin karmea-aiheisesta kirjasta. Sen enempää ajattelematta olisin sanonut, että lue vain- minut se ainakin koukutti. Mutta sitten mietin, että apua jos toinen onkin tosi herkkä. En suosittele kirjaa ainakaan lapsivapaata lomaa viettävälle äidille:) Kirjan juonenkäänteitä tai yksityiskohtia en edes muista enää, joten siinä mielessä ei jäänyt kummittelemaan tai ahdistamaan liiaksi. Ahmin kirjan yhdessä viikonlopussa, mutta kuitenkaan jatko-osaa ei ole huvittanut etsiä käsiin tähän päivään mennessä..

Katri kirjoitti...

Ok, kiitos tästä :D Mä jään vielä miettimään, onhan niitä kevyempiäkin aiheita. Tosin, jos pystyisi asennoitumaan, että kirjan tapahtumat ovat fiktiota. Uutisten lapsiin liittyvät kuolemantapaukset sun muut riipii syvemmältä. Tänään on kuulema ollut 2-vuotiaan lapsen hukkumistapaus. En voi enkä halua nähdä tai kuulla sen enempää. :'(

Bianca Bernard kirjoitti...

Joo hyvä valinta, mä oon vasta pikkuhiljaa oppinut säästämään itseni ikäviltä uutisilta. Iltsarin lööpit kannattaa kiertää kaukaa kun harvoin niissä kerrotaan kissankokoisin kirjaimin että "lapsi parantui" tai "perhesurmaa kaavaillut tulikin toisiin aatoksiin ja pääsi hoitoon"..Ainii..onhan Positiivari (vai onko se ees lehti..?)