tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kuinkas kävikään

On niitä (pimeitä)aamuja jolloin asfaltti on lyhtypylvään valoa vasten kuin kaunis kimmeltävä tähtitaivas ja sitten on niitä aamuja jolloin samaisen lampun alla näkee mustassa maassa vain purukumipläntit ja tupakantumpit. Tänä aamuna mieleni oli valinnut tumpit huomion kohteeksi. Lapsen sairastelulla ja yövalvomisilla oli osuutta asiaan. Viimeinen maitopurkki oli yhtä tyhjä kuin katse vessanpeilissä. Vaan kuinkas kävikään.

On aika ihanaa huomata vanha kuoma ihan sattumalta aamutuimaan. Varsinkin tällaisen hyvin valvotun yön jälkeen. Kun tunteet saavat potenssikertoimia pelkästä väsymyksestä. Halauksen mukana tuli tsemppi, lämpö, hyvät muistot ja ilo. Puolessa minuutissa. Kiitos<3
(Tarina oli näin valmis blogissa jaettavaksi, mutta se saikin jatkoa..)

Yltäkylläiseksi yltyi meno kun postissa tupsahti samalta tyypiltä vielä paketti suloisten ajatusten ja tämän kirjan kera. Kolme sydäntä muljahti - sillai hyvällä tapaa :)


Bianca**

2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Nähdään taas pian :) ...ja jos vaan saisin itseni aikaisemmin liikkeelle niin ehkä todennäköisyys aamuyllätystreffeille paranisi myös.

Bianca Bernard kirjoitti...

Ehkä kesää kohden törmäillään enemmän kun linnut ja aurinko houkuttelevat nousemaan! Mutta kuullaan hei muutenkin ja aiemmin!!:)