perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kuherruskuukausi

 "Yksi kriteeri lapsenhankkimiselle (siis sieltä haikaraltahan niitä vain tilataan) oli se että voisin jäädä tuon toukkani kanssa kotiin ainakin kahdeksi vuodeksi. Pönkittää pikkuisen itsetunnon, tuputtaa turvaa ja hurjasti huomiota. Järjestää elämyksiä, huoletonta ja vapaata elämää. Antaa avointa tilaa tutkia ja kokea. Voisin käyttää kaiken aikani uuden ihmisen tutustumiseen, kuten tein sen isäänkin rakastuessani. Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä antaa lapselleni aikaa kiintyä turvallisesti itseeni! Mahdollisuus kotihoitoon järjestyi ja tämä vauva-aika on ollut ikimuistoisen ihanaa. Tuo pieni pilli tosin huutaa ja itkee usein mutta sitä varten nämä äitiyshormoonit kai ovat. Saavat sydämen pakahtumaan onnesta ja huolehtimaan hupulaisesta vaikka toinen ilmaiseekin usein tyytymättömyytensä korkealta ja kovaa. " 
Siinä eräs kirjoitukseni parin vuoden takaa, veikkaan vauvan hampaidentulohuutojen ajalta. Muistan vieläkin symbioosifiiliksen, joka kesti yllättävän pitkään. Lapsen hoitoonvieminen tuolloin olisi ollut raastavaa. Enkä puhu tässä kohtaa lapsen näkökulmasta vaan omasta. En vain olisi mitenkään päin ollut valmis. Onneksi sain aikaa ja kolmevuotiaan kloppini päiväkodin aloitus sujuikin sulavasti, ilman kummankaan itkua. Päiväkodin arkea on takana tosin vasta kuukausi, kuherruskuukausi. Kilometrin matka taittuu aamuin illoin kävellen vailla kitinää, vain kerran kenkä painoi. Vankilan ja viemäreiden edessä nyt vierähtää aina tovi jos toinenkin, mutta se kuuluu asiaan. "Onko vankilassakin laulupiiji?" Nihkeät aamuheräämiset ja haluanjäädäkotiinkunpekkakiusaa-kiukut tulevat varmasti tutuiksi jossain kohtaa, mutta kirjoitetaan niistä vasta sitten.

Näitä on kuulkaa ihmetelty, kun viimein alkoi tapahtumaan. Ficus oli ihan rujo ja kuollut, kun yhdessä vaihdoimme mullat muutama viikko sitten. Ja se ilo kun mumminkin tuomiin oksiin puhkesi lehdet!
Mukavalta tuntuu, kun Topoliino tulee kotiin kertoen kivoista leikeistä ja siitä kuinka hoitaja "paijasi ihanasti nukkajissa". Odotan myös aina kieli pitkällä kuulumisia kasvattajilta. Miten se oma täydellinen taituri taitaa työt kun jokaista sanaansa ei saakaan kuuluviin, teippirulla on jaettava toisten kanssa ja hysteerinen nauru ei aiheutakaan henkilökunnassa samaa hihkuntaa kuten äidissä. Ainakaan niissä massaruokailuissa, voisin olettaa. Tervetullutta on kaikki tiedonvaihto; ruusut risut ja vasut!
Taustalla "raitiovaunu", jolla kuskataan milloin mitäkin. Siivoaminen on edelleen in.
Maja, joka tehdään ihan joka ilta. Paperipuuhailuja ja palloja unohtamatta.
Olen kirjoittanut eroahdistuksesta aiemmin blogissani täällä. Hyvä niin koska nyt en enää osaisi. Tuntuu niin normaalilta olla erossa lapsesta työpäivän ajan. Tuntuu juuri siltä kuin tuttavaperheidenkin äideistä; luottavaiselta ja tyytyväiseltä. Minulla se vain otti aikansa. Nyt olen täysin sydämin innostunut poikaseni uudesta roolista osana suurta lapsiryhmää ja koen että päiväkoti antaa lapselleni hyvän päivän erossa vanhemmistaan. Antoi se myös viikon kuumeilun ja korvatulehduksen, mutta nekin kuuluvat asiaan:)

Kuvituksena arki-iltojemme iloja viineristä viuhkaan.

Bianca**


3 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Oi että! Onnea pienen päiväkotitaipaleelle! <3 Sekä tietysti äidille. Toivottavasti päiväkoti on hyvä ja kasvatuskumppanuus antoisaa. Isoja juttuja, sekä äidille että pienelle. :)

Bianca Bernard kirjoitti...

Kiitos:) Aikamoinen mysteerihän se oman lapsen päivä on minulle kun iltapäivällä kuulee vain että on nukkunut ja syönyt hyvin, mutta onneksi Topoliino osaa itse vähän valottaa mitä on leikkinyt ja kenen kanssa..vaikka varmaan osin kertookin viikon parin takaisia kuulumisia :D

Katri kirjoitti...

No näinpä! Mä esitin Viljon päiväkodin vasu-keskustelussa toiveen, että meille kerrottaisiin hieman yksityiskohtaisemmin päivän kulusta haettaessa. Siis ihan, että mitä ovat tehneet. Ei tuo itse vielä osaa... Mutta ikävä kyllä näyttää siltä, että mun pyyntö lupauksista huolimatta on unohtunut. Usein joudun kysymään itse, että miten päivä on mennyt, miten on syönyt ja onko ylipäätään nukkunut päikkäreitä. Eli aina ei noita perusjuttujakaan kerrota ellei itse kysy. Se vähän tökkii, kun kuvittelin jo, että asia keskusteltiin läpi ja on selvä kaikille osapuolille.

Nyt musta tuntuu jotenkin tosi hankalalta pyytää sitä sitten uudestaan, vaikka mun lapsestahan siinä on kyse. -_- Syksyllä vaihtuu tosin ryhmä ja hoitajat, joten... kun kaikki muu menee ihan ok, niin ehkä mä sitten vaan annan olla. Musta on hirveän hankala puuttua johonkin asiaan, ellei se sitten ole oikeasti joku iso juttu, kun en halua vaikuttaa siltä, että arvostelen tekemäänsä työtä. Vaikka pitäis ehkä osata olla vaativampi.