keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Minä vain

Vietin viikonloppuna yhden vuorokauden yksinäni Tampereella. Sellainen siunaantui oikeastaan ihan vahingossa, kun tuo junalipun osto oikealle päivälle oli sen verran haastavaa.. ;) 
Kun on ihan yksin ja mahdollisuus mihin vain valkenee omat toiveet parhaiten. Kahlasinkin kirppareita ja kotona sukkahousuissa Salkkareita. Kauniin löydön tein Radiokirppikseltä; kannellinen kristallirasia (sokerikoksi kai tarkoitettu) jonka sisään sujautin tops-puikkoja. Tuo pienenpi rasia on niin ikään vintagea ja saatu ystävältä. Sormusteline ihan Tigerin tuotantoa.



Saunan jälkeen oli vuorossa viiniä ja Vain Elämää. Illan tullen itkeä kollotin Kari Uusikylän lapsuusmuistoille ja sain sielunhoitoa siipalta skypen välityksellä.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli mummun moikkaaminen, jonka jälkeen kävelin ympäri Tamperetta ja kulutin Kaffilassa hyvän tovin ennen kotimatkaa.


Kotona oli siivottu ja sushit ja kuplivat komeilivat kylmässä. Enkä edes ollut tilannut! Sushi on ainoastaan minun herkkuni tässä perheessä, joten sen hankkiminen tuntui aivan erityiseltä:) Juventuksen jalkapallojylinät kuuluivat kotoisasti kun minä asettelin uusia kynttilöitä ympäri asuntoa..Niistä seuraavalla kertaa!


Bianca**









2 kommenttia:

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Kuulostaa oikein mukavalle irtiotolle :)

Bianca Bernard kirjoitti...

Kirppistely oli kivaa, mutta muutama tunti olisi riittänyt. Alkoi jo illan tunteina tulla koti-ikävä ja pelottaa kerrostalon vieraat äänet :D