perjantai 6. kesäkuuta 2014

Jäätelöö mä metsästän..

Viimeksi Tuomiokirkolla tepastelimme toppatakki ja parka päällä. Hehkutin mukavaa kaupunkipäivää ja sen sujuvuutta 2-vuotiaan sankarini kanssa. Tänään oli määrä toteuttaa samanlainen rento hengailu Helsingin ytimessä yhdessä kavereiden kanssa, mutta rentous antoi odotuttaa ihan viime hetkille saakka. Onneksi tuntemuksia oli jakamassa toinenkin mamma muksuineen.

Suunnitelmamme oli sangen simppeli. Haetaan Kluuvin Alepasta kuvun täytettä ja vedellään jäätelöt jälkkäriksi Tuomiokirkon portailla. Jäätelöitä tiesi tenavatkin jo odottaa.

Alepaan yritimme kahta kautta. Sullouduimme väärään hissiin ja sen oikean edessä odotti remonttiuutiset. Emme siis päässeet rattainemme ruoan hakuun laisinkaan. Siirryimme suunnitelmassa suoraan jätskeihin, joita metsästimme neljästä eri puljusta.
Ensin kirmaten Kiseleffin talon edessä olevaan kiskaan. Kiinni!! Oman kollini kärsimättömyys kasvoi kasvamistaan. Poikaa sai työn ja tuskan kanssa pitää aloillaan ja niitä kirottuja kärryjä ei todellakaan ollut helppoa työntää yhdellä kädellä. 
Toiseksi Espan jätskikojuille juoksumatkan päähän. Puuskuttaen jonon perälle. Pitkä odotus kuitenkin kului mielekkäästi makuvalintoja miettien muiden kävellessä kahvit kätösissä ohitse. Kun vihdoin meidän vuoro tuli niin kahvitarjoiluun tosiaan oli tyytyminen. Jäätelöpuoli avattaisiin aikaisintaan tunnin päästä. Pettynyt porukka ja innottomat ilmeet.
Seuraavaksi viisikkomme vaelsi Espanpuiston toiseen päähän. 

Heitot Helsinki-tourista tuottivat jo tuimia katseita lapsikatraassamme, kun luvattuja jäätelöitä ei näkynyt eikä kuulunut. Topoliino tuskaili rattaissa entisestään, nousi seisomaan tai karkasi kun päästin juoksemaan. Äideillä suuta kuivasi toden teolla kuullessamme kolmannelta jätskikiskan pitäjältä että vielä vartti vaniljapallojen pyöritykseen. Jo tapahtuneen odottelun jälkeen tiesimme että se on ehkä juuri se aika kun kamelilta katkeaa selkä.

Mieleen tulikin siis tuttu ja turvallinen Ärrä, jonka tiesin sijaitsevan Senaatintorin laidalla. Siitä kulmastahan minä juuri (noh 7 vuotta sitten) pikniksiiderinkin hain.
Taas mukulakivien ja rotvallien yli rattaat rymisten ja pennut ynisten. Äh, Ärrän tuttua markiisia ei enää mailla eikä halmeilla. Hohhoijaa.

Mutta sitten se oli siinä! Tori!! Ihana kesäinen tori! Ja kaikki kermaherkut kutsuvasti tarjolla!
Jätskikupit kaikille käsiin (yhdelle istuimen kautta, kuinkas muuten;) ja autuaassa hiljaisuudessa ensimmäiselle penkille pönöttämään. Ah! Loppu hyvin kaikki hyvin ja Tuomiokirkon portaiden kapuamiseenkin löytyi vielä pontta!

 Päiväunet kotona tulivat tarpeeseen! Meille molemmille.

Pokkaa pitää
Kiitos kuitenkin V&co hauskastavasta ja huumorintäyteisestä jäätelönmetsästyksestä:)
Ja tarinan opetus? Kesällä tori tarjoaa kaiken mitä retkeläinen tarvitsee! Sinne pitää päästä pian uudestaan! 


Bianca**

Ei kommentteja: