maanantai 30. kesäkuuta 2014

Iloinen pyöräretki Alepaan

Siis voi elämä mitä minä ajattelin kun annoin lapseni tulla polkupyörällä mukaan kauppareissulle??? Hyvinhän se pihalla potkuttelee, osaa pysähtyä ja vauhtikin on kiitettävä. Niin niin, kiva pikku retki Alepaan. In my dreams!! Joka ikinen kilometrimittari pysäköidystä autosta tai moottoripyörästä oli nähtävä, viiden metrin välein noustiin niin ikään pyörän selästä kun piti korjata sitä yhtä ja samaa ruuvia. Kyllä, ruuvimeisselinkin annoin ottaa mukaan. Mentäisiinkö jo? No niin potkihan taas vähän. Mennäänpäs katsomaan mitä kivaa ostetaan kaupasta.
Sinnittelin ja hikoilin kunnes oltiin jo niin pitkällä ettei takaisin kannattanut enää palata ilman niitä ruoka-aineita.


Poika itse oli tyytyväinen kuitenkin menomatkan, kuten kuvista huomaa. Ruuvimeisseli pyöri kädessä kuin prolla ja suuntakin oli summittaisesti oikea.

Kun kauppaan päästiin olin jo riisunut kaikki kuumottavat ulkovaatteeni, sipaissut rasittavan otsatukan pinnillä sivuun ja kirosin mielessäni kun en voinut mennä pakasteosastolle vilvoittelemaan. Se olisi tiennyt jätskikriisiä kun kroisanttikriisistä juuri päästiin kirsikoiden avulla.

Kun ostokset olivat lopulta kaupan ulko-ovella potkuttelu ei poikaa enää huvittanutkaan. Siinä minä sitten olin ruokakasseineni, pyörä vieressä ja poika poukkoilemassa. Houkuttelin ja maanittelin ja muutama metri kerrallaan mentiin eteenpäin minä suurieleisesti ylistäen. Jonkun siinä bussipysäkillä kuulin kypärästäkin huomauttavan. Juu meillä eletään vaarallisesti. Tietäisittepä terävästä ruuvimeisselistä taskussa. Huono äiti. Ja silminnähden stressaantunut. Jes. Lopulta oltiin niin lähellä että saatoin järjestää juoksukilpailun kotiovelle, minä pinkoen se pirun pyörä kainalossa.
Ei vähään aikaan pyöräretkeä pihalta kauemmas!!



Bianca**