perjantai 30. toukokuuta 2014

Nenäpäivä

Sade on lyönyt rumpua räystäisiin ja sen tahdissa on poikanen ilakoinut lätäköissä. Meillä on ihana puisto omenapuineen ja nurmikukkuloineen tuossa takapihalla aidan takana, mutta sadeilmalla saappaat stoppaavat asfalttiselle parkkipaikalle rapalätäkön ja rännin läheisyyteen. Tykötarpeiksi Topoliino kipaisee kasarin ja lapion.


Minä hengittelin syvään raikasta ilmaa ja Topoliino testasi kuravaatteiden uimaominaisuuksia. Naapurin rouva puhdisti samaan aikaan autoaan vaahteran "nenistä" ja muisteli kuinka niitä oli jossain pujoteltu siimaan koristeeksi. Siitä innostuneena riensin hakemaan kotoa rautalankaa, rouhevammin sujuu kuin siiman ja neulan kanssa. Pojan sain houkuteltua nenien keruuseen. Olivat muuten erikoisen pieniä viime vuosiin verrattuna. Tarpeeksi suuriakin sentään löytyi ja niitä sitten pujottelimme mattotelineellä möllötellen.





Miekkoset menivät jossain vaiheessa viidenruokaa väsäämään ja minä jäin vielä yksinäni puistoon kasvattamaan lehtiletkaa. Kotona huuhtelin sen ja tuolla se kuivuu keittiön pesualtaan päällä. Ounastelin kiinnittäväni koristeen oviaukkoon, mutta olisiko teillä hyviä ideoita? Pääkranssia siitä ei ihan vielä saa, ellen innostu jatkamaan pujottelua. Apua kello jo vaikka mitä enkä edes Ellan treffailuja (Klikkaamua on ihan lemppari!!) ennättänyt  katsoa..no huomenna uusin silmin:) Nattinatti!
(edit. siis huomenta. Olikin jäänyt drafteihin tämä posti..)

Bianca**

8 kommenttia:

CURIOUSNOORA kirjoitti...

Oi miten ihania kuvia!! ♥

Kaipaan niin kovin lapsuuden leikkejä sadepäivinä, eilen olisi taas tehnyt niin kovasti mieli pomppia kuralätäköissä! ;)

Minna Enqvist kirjoitti...

Ihania kuvia ja tunnelmia. Loisto idea tuo vaahtenenä kranssi!

Bianca Bernard kirjoitti...

Sisäinen lapsi vain pihalle ja pomppimaan!! ;)

Bianca Bernard kirjoitti...

Kiitos! Kasveista on niin moneen! :)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa teillä hauskaa näpräiltävää...täytyy ihan pistää korvan taa tämäkin idea.Luonnosta löytyy vaikka mitä kivaa.Omien lasten luonnonmatsku suosikkeihin kuuluvat mm. kävyt,kivet,kepit,terhot,kastanjat...Iloista viikonloppua💗t.Virkku

Katri kirjoitti...

Lätäköt on parhaita! :) Meidän pihassa kasvaa yksi vaahtera, pitäiskö sitä kokeilla askartelua... En taida viitsiä, antiaskartelija. :P Tyydyn ihastelemaan toisten töitä. :)

Bianca Bernard kirjoitti...

Haha no mulla löytyy intoa kyllä aloittamiseen, muttei sitten aina sinniä jatkaa loppuun asti..mm.seinien/huonekalujen maalauksessa ongelmalliseksi koettu piirre:D Lasten kanssa onneksi lopputuloksen sijaan tärkein on itse prosessi.

Bianca Bernard kirjoitti...

Kiitos Virkku kommentista:) Luonnonmateriaalit ovat kyllä mahtava juttu lasten kanssa puuhaillessa. Kannattaa jo kerätä kotiin varastoon kauniita yksilöitä talven pakkaspäivien varalle ;)