sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kaksin

Elämä on ollut opettavaista ja antoisaa viime päivät. Olin ensimmäistä kertaa kaksin poikani kanssa vähän pidemmän putken ja tällaiselle kainalokanaselle ja toisaalta omaa tilaa vaativalle vaimoihmiselle paljastui uusia puolia. Vaikka ikävä onkin omaa miekkosta ja työmäärä kotona kuormittaa vain omia harteita, on ollut oikeastaan aika hauskaa.

Tuntui virkistävältä suunnitella valmiiksi tulevat ruoat ja tehdä se kuuluisa viikon kauppareissu, jolloin kaikki tarvittavat ainekset varataan keittiönkaappeihin. Minä kun kipaisen yksinäni Alepassa yleensä joka päivä parikin kertaa, ostamassa sitä sun tätä, mitä mies milloinkin laittaa tai tekee mieli. Nyt oli kivaa tehdä etukäteen kaavaillut ateriat ja pakastaakin osa huolellisesti teipein merkattuihin muovirasioihin. Siis uskotteko, että sain ihan lapsuuden kotileikki-kicksit!!?

Onhan tässä perhearkea ja rutiinia pyöritetty jo parin vuoden ajan, muovirasioihinkin kenties joskus pakattu jotain, lapsi ainakin ruokittu säännöllisesti, käytetty puistossa, potalla ja pesulla. Varsinkin halittu, leikitty ja laulettu. Mutta tällainen arjen suunnittelu, toteutus (ja arviointi;) yksinään, vallankahvassa vahvasti kiinni, ihan yksin, ihan uutta
Nyt saatan ymmärtää niitä vanhemman ikäluokan isiä, joiden osallisuus perheessä käsitti roskien viennin ja laskujen maksun ja vaimo viuhtoi kaiken muun kuntoon. Antakaa minulle vielä viikko lisää tätä päsmäröintiä, niin kohta ei sovi ukon uhmata MINUN keittiövaltakuntaani missä välipala on viides vuoka vasemmalta, päivällinen pakkasesta näin ja kirjoloheen ei koske kukaan sillä se on varattu viikonlopuksi noin. Tsädäm! Kukapa mies ei siinä siirtyisi justiinan tieltä..?

Lisäksi päivät ovat kuluneet älyttömän nopeasti kun jo etukäteen täytin kalenterini välttyäkseni äitiysähkyltä. Oli puistotreffejä, kaverikyläilyjä puolintoisin, lapsimessut ja se surkuhupaisa uimahallikäynti. Ja last but not least, meillä pysyi järjestys ja paikat tiptop koko ajan! Ei sillä että puoliso olisi se sotkupelle vaan jotenkin otin itseäni ihan toisella tapaa niskasta kiinni senkin suhteen.

 Asenne ratkaisee- aina.

Olihan tässä toki uutuudenviehätykselläkin virkaa. Minä saan leikkiä kotista kaksin vielä pari päivää:)
Pikkumiehen kelpuutin apulaiseksi ja kuohkeat carbonarakastikkeet tekikin :)
Tsemppiä tulevaan viikkoon yksin-, kaksin-, kolmin- tai suuremmalla kokoonpanolla elävät!



Bianca**

3 kommenttia:

Katri kirjoitti...

:D Mä vähän niinkuin melkein voin samaistua. Meillä nimittäin mies on vähintään yhtä paljon vallan kahvassa kuin minä. Varmaan jopa enemmän, mitä tulee ruuanlaittoon jne. Hän on meidän perheessä se, joka muistaa, että lapset pitää ruokkia, kun äiti pitää muskaria, innostuu joraamaan lasten kanssa Cheekin tahtiin tai järjestelee sukkapyykkiä väreittäin... Ja välillä on pitänyt ihan pysähtyä ihmettelemään, että onkohan mies kuitenkin se meidän perheen nipottava nainen ja minä sohvalla kaljaa juova mies? Ainakin se osaa suunnitella arjen ja ruuat ihan hitokseen hyvin. Mut mie en valita. ;)

Kivaa viikkoa sinnekin! ^_^

Bianca Bernard kirjoitti...

Hyvin sä vedät, ei sentään nipottava sohvalla kaljaa juova nainen ;D Sitte kyllä romahtais!

Katri kirjoitti...

:D :D