sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Aurinkoa ja arkiaskareita






Aurinko paistaa, linnut laulaa ja kivoja juttuja ja treffejä tiedossa. Eilinen kävelyretki huipentui ruokaostoksiin ja jääkaappi on nyt jeekaappi! Ulkoilun päälle päätimme ottaa pensselit esille. Vaikka kädenjälkitaiteilu on niin nähty juttu, on se lapsesta aina yhtä hauskaa. Poika tykkää nykyään kun hänen kättentöistä syntyy joku esittäväkin kuva, mieluiten saduista tai piirretyistä tuttu. Tällä kertaa teimme Franklinin Kultsi-kultakalan uiskentelemaan omaan maljaansa. Silmät ja maljan leikkasin minä, lapsonen liimasi, läiski ja maalasi muut. Hilehirmuna haaveilin kimallekoristelustakin, mutta taiteilija itse ehti jo livahtaa raiteiden rakenteluun.

Tilasin muuten Glamouretto höyrymopin grouponilta, oikeen 10 in 1 ja innoissani olin käymässä noiden matossa näkyvien huulipunatahrojen kimppuun. Kokosin ohjeen mukaan, vettä säiliöön ja sähköä seinästä. Kuumenee kyllä, mutta ei se masiinan moppiosa. Saati että jotain höyryä tulisi! Höh. Mitähän sille tekisi kun ei tukinumerostakaan kukaan vastaa..?

Ja ei, itse en ole paalitellut punahuulin pojan matolla. Aiemmin aurinkorasvatuubi meni reisille, lyijykynän lisäksi seinillä on nyt myös Lancomea. Ja nyt tuo huulipunalla hulluttelu. Lasten vaiheista kun puhutaan, pojallani taitaa olla kosmetiikkavaihe!

Mukavaa viikonalkua kaikille:)



Bianca**




2 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Hieno tuokin maalaus! ^_^

Viljo just tänään löysi jostain mun huulikiiltotuubin ja hienosti korkki päällä hieroi tuubia huuliinsa (kieli ulkona). :D Loppujen lopuksi otin pojalta kiillon pois, ettei korkki vahingossakaan irtoa ja sisältö kiillota olkkarin mattoa tai sohvaa... ;)

Bianca Bernard kirjoitti...

Hahaa juuri näin, kieli ulkona niinkuin suun pesut yleensäkin :D (miksi?!!!:D) Hyvä, ettei ehtinyt Viljo avata huulirasvaa, ei niin helppo siivottava sekään saati se harmitus tärkeän putkilon haaskaamisesta..