keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Vocali della vita

Glorialehdessä tunnetut ihmiset ovat esitelleet elämänsä aakkosia. Minä päätin toteuttaa saman, mutta hieman kevennettynä. Koko aakkosten sijaan paljastan nyt vain vokaalit. Konsontit löytyvät täältä!

A Aikuisuus. Vaikka olen jo yli kolmekymppinen aikuinen, taannun helposti lapseksi jos siihen vain on mahdollisuus. Mies tiedustelee joskus kummalla on hauskempaa minulla vai lapsella, kun ehkä vähän liikaa innostun mm.peuhaamisleikeistä. Jos minulla olisi iso piha, hankkisin sinne kesäksi pomppulinnan.
E Elämäni miehet, jotka kaikki kolme ovat muokanneet minua ja minä varmasti heitä. Yhä edelleen:)
I Isosisko. Paras ystäväni. Liian tärkeä kuvailtavaksi muutamalla sanalla. 
O Olut. En ole koskaan kokenut sellaista janoa kuin pian synnytyksen jälkeen laitoksella. Silloin olisi himottanut  jääkylmä olut mutta eipä tarjoiltu kuin muovilasillisia linnunmaidonlämpöistä mehua... Sittemmin olut on syrjäyttänyt siiderin, jos sillä linjalla on oltu.
U Uni. Nukkuminen on ollut aina vahvuuteni. Voimavarani, josta minun on todella vaikea tinkiä.   Nukun melkein missä vain ja milloin vain.
Y Yskä. Sukuvika, aina köhityttää etenkin kovan nauramisen jälkeen.
Ä Äiti. Omani ja minä itse. Esikuvani ja lempiroolini. 
Ö (Mellersta) Österbotten. Eli Keskipohjanmaa, mistä minä olen kotoisin. Sieltä on murre ja vanhimmat ystävät.





Berliinistä toimme Topoliinille tuliaisiksi puiset aakkoset, joita voi pujotella lankaan. Näiden kanssa puuhailtiin päiväunien päälle:) 


Olisi mukava lukea muidenkin elämän aakkosia! Linkitä kommenttiboksiin omasi jos innostuit :)





Aurinkoisin terveisin,
Bianca**


3 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Aina oppii uutta! Olipa kivat vokaalit sulla. Mä voisin melkeinpä kirjoittaa nuo samat, poislukien ehkä tota yskää ja pohjanmaata. Mutta mun mies on (etelä)-pohjanmaalta, että se melkein lasketaan. :D Mutta noi oluet, pomppulinnat... :)

Bianca Bernard kirjoitti...

Jee että joku muukin innostuu oluesta ja pomppulinnoista!!Voisivat toimia yhdessäkin :D

Katri kirjoitti...

Nimenomaan! :D