keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Pienten lasten vanhemmille

Onko täällä ketään parillista, jonka tekisi joskus mieli heilauttaa paistinpannua paremmanpuoliskonsa takaraivon tuntumassa? Houkuttaako joskus eronneen äiti-ystävän jokatoisviikonloppuinen vapaus?  Tunnetko joskus kateuden pistoksen kun toisen, ydinperheestä irtautuneen/irrotetun mamman instatili täyttyy leppoisista lomakuvista ja hassunhauskoista bileotoksista? Omasi ohrasuurimoista ja pihapuistosta.
Jee.
Eikä vitkutusta vaimenna vieressä vetelehtivä vastuunkantaja jonka voimat ovat valuneet kuin
viemäristä juuri samalla viikolla. Tuntuuko jo yh-vanhemmankin arki luksukselta varamummoineen ja kotipalveluineen?

Minusta tuntui joskus tuolta. Silloin kun lapsen nukuttamiseen meni koko ilta ja päivisin se ressu itki todella paljon. Näinä epätoivon hetkinä palasin tähän artikkeliin.

Toivottavasti kukaan ei närkästy kirjoituksestani, tiedän että jokainen äiti pitäisi mielummin perheensä koossa, jos se olisi mahdollista. Ymmärrän että varamummot ja muut kaupungin palvelut tulevat todella tarpeeseen ja siltikin yksin katraasta vastaava vanhempi jää miinukselle voimien suhteen. Tämä oli ennenkaikkea viestitty voimatekstiksi niille jotka vielä elävät ja asuvat sen sydämenvalittunsa kanssa yhteisestä tahdosta ja rakkaudesta, mutta kokevat lapsiarjen hetkittäin helvetilliseksi.

Älkää siskot luovuttako, lapset kasvavat, nukutus/valvomisrumbat hellittävät, omille ja yhteisille jutuille tulee taas tilaa - rakkaus voittaa<3


Koska en saanut lupaa julkaista lempikuvaani miekkosestani, ajalta jolloin näin hänet ainoastaan vaaleanpunaisten lasien läpi, julkaisen yhden toisen minua hykerryttäneen hetken:)





Bianca**

6 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Hyvä teksti! Myös tuon linkin takana... kuullosti niin kovin tutulta. :D Ja kuva on ihana, oletpas kaunis!

Bianca Bernard kirjoitti...

Uskon että moni muukin voi samaistua vaikka pikkulapsiarkeen kuuluu myös niin paljon ihanaa ja hyvääkin. Kiitos kehuista, oli kyllä normaalia enemmän pynttäystä tuona pävänä;)

Ocean Front Walk kirjoitti...

Tämä on hyvä teksti. Kaikissa elämäntilanteissa on myös varjopuolensa (esim. elolla täällä palmujen alla) ja on ihan turhaa lakaista se maton alle. Sen lisäksi, että tämä on virkistävää, myös hyvä opetus kuinka mennään ylös ja etiäpäin: kiehumispisteistä syntyy maukas soppa. Tuo on ihana kuva siitä ihanasta päivästä/ illasta siellä järven rannalla ;)

Bianca Bernard kirjoitti...

Juuri näin, ylös ja etiäpäin, keitot maustukoon matkalla :)

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni noissa yövalvomisissa yms on se hyvä puoli, että silloin näkee kumppanin todellisen luonteen.. Onko hän empaattinen, ymmärtäväinen.. vai täysi mulkku (anteeksi suora puheeni..) Entä kun se pikkulapsivaihe on ohi, ja silti menee huonosti. Joskus ihmisten tiet vain eroavat, oli heillä lapsia tai ei... Tottakai apua kannattaa hakea, mutta joskus itseään ei vain voi pakottaa rakastamaan toista jos tunteita ei ole..

Bianca Bernard kirjoitti...

Kiva kun kommentoit! Ei minustakaan tunteet pakottamalla tule, kunhan muistaa että oma väsymys saattaa vääristää maailmaa eikä uupumuksen silmässä lähde laittamaan koko elämäänsä remonttiin:) Todellisesta luonteesta lopenväsyneenä olen vähän toista mieltä..näen että arjessa ja normiolosuhteissa paljastuu se todellinen luonne ja ne kriisissä tai vaikeissa tilanteissa(unettomina öinä) ilmaantuvat tunnekuohut ja toimintatavat ovat vain niitä ääripäitä jotka nousee esiin niinkuin kiukku nälkäisellä vaikkei ihminen muuten olisikaan ärhäkkä tyyppi. Tietenkin jos arki on pelkkää kriisiä esim. sairautta, silloin toisen luonteen ääripäillä on suurempi vaikutus.