tiistai 18. maaliskuuta 2014

Junajorinaa

Topoliini tuupattu tuttuun syliin suukkojen sadellessa. Minun suuntana siintää siipan syli. Vinkkinä Veturin asiakkaille, että VR vie vitosella mm. Helsingistä Kouvolaan, Saloon ja Tampereelle 6.4.2014 asti (liput ostettava 4.4 mennessä).

Tampereelta siis tulossa taas! Tällä treffaamiskerralla tirautin kyynelkanavat tyhjiksi. Vanheneminen on viheliäinen juttu, varsinkin kun se muuttaa ihmisen ihan muuksi. Sairaalaympäristö saa tunteet vielä tuskaisemmiksi eikä tunnekuohustani tahtonut tulla loppua. Tolkutan itselleni samaa kuin Topoliinolle kun hän parkuu päättynyttä Kaapo-jaksoa tai tihrustaa kun ei saa jotain muuta haluamaansa - kaikesta pääsee yli ja eteenpäin.
Vastapainona vahvistin keuhkoja kamalasti käkättämällä ja vieläpä rentouduin Tampereen kosmetologikoulussa kuumakivihieronnassa. Halleluuja ja heipat kireille hartioille!!

Äiti laittoi pakaaseihini vastaleivottua rievää ja kasvisyöjän kauhua kotiin vietäväksi.  Kun olemme vedelleet ne miehen kanssa, kasaan huomisen matkakamat kokoon. Voin jo vannoa pyörittäväni myös pesukoneellisen puolison pyykkiä, jotta hänelläkin olisi pakattavaa.. Kodin tilasin imuroituna mutta tuo vaatehuolto vaatii vielä vaimoa;)

Junan ikkunasta näkyy puuteriluminen panoraama, mutta aurinko paistaa sisällä suulaiden espanjalaisten elämöidessä:)
Loppuun laittaisin kuvan siitä ihanasta rievästä, mutta tähän mennessä en ole ipadilla onnistunut kuvia lisäilemään..Kuvitelkaa sellainen mehevä vaalea sitkeäkuorinen ja sisältä pehmeä leipä..tai kurkatkaa kuva täältä. :)

Pasila lähestyy, palataan taas!


Bianca**

Ei kommentteja: