perjantai 7. helmikuuta 2014

Testosteronia ja trippiä

Kuten aiemmin kerroin, kävin tällä viikolla auttamassa työpaikallani pari päivänä ja sillä välin tupa täyttyi testosteronista. Kovasti täällä oli touhuttu olkkarissa olevasta tavaramäärästä päätellen. Keittiö hohti puhtaana, mutta ne hommat mies hoitaa muutenkin arkena. Olivatpa tehneet jopa RETKENKIN, Alepaan. :DSiitä kertoi keittiönkaapissa komeileva Trippimehu-torni. Hahaa. Minusta on niin liikuttavaa tuo miehen ronskius. Kun jotain tehdään, niin sitten kunnolla! Voimamiehen välipalapatukat olivat koskemattomina pakkasessa, koska niitä ei ollut löytynyt(?!) ja hukassa oli myös hanskapari mutta all in all, hyvin meni! 

Minä en voi kyllä suin surminkaan sanoa kaipaavani töihin. Alkushokki, arvelen. Ja onneksi saankin makustella vielä muutaman kuukauden ennen lopullista paluutani sorvin ääreen. Jos jotain hyvää niin se jälleennäkemisen riemu puolin ja toisin kotona työpäivän jälkeen <3

Niin ja nytpä on myös se vanha tuttu VIIKONLOPPU-FIILIS koettavissa! Meidän perjantai alkaa Alepa-reissulla ja matka kahden korttelin päähän kestää usein pitkään, sillä jokainen seinän syvennys on testattava. Mihinkäs tässä kiire valmiissa maailmassa:)






Terveisin,
Bianca**

2 kommenttia:

Ocean Front Walk kirjoitti...

Hehe, liikkis tuo kolo-ihminen :) Kun suosittelevat matkimaan omaa lemmikkiä venytyksissä (koirajooga), niin vois matkia omaa lasta maailman kokemisessa, sais vähän jännempää näkökulmaa. ;)

Bianca Bernard kirjoitti...

Niinpä, kesäiset katukivetykset ja porrastasanteet, maailman kokemista parhaimmillaan!;)