lauantai 1. helmikuuta 2014

Imagine that

Hyvää iltaa, god afton ! Olettehan muistaneet lotota? Minä uskon joka lauantai visusti voittooni, tilastot tungettakoon tiedätte minne. Kun elämä on muuten aika uomiinsa uponnutta, pieni jännitys lauantaina on aika jees juttu. Apua, onko jonkun ihmisen elämän kohokohta lottoarvonta? No siitä en tiedä, mutta unelmointi on upeaa. Totta puhuakseni usein lottotulos tarkastetaan vasta seuraavana päivänä, jos muistetaan silloinkaan. Mutta se unelmointi ja suunnittelu, se on se juttu!

Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän shoppailen. Tavaranpaljous tuskastuttaa etukäteen, nettiostokset jäävät roikkumaan virtuaalisiin ostoskärryihin, uuden mekon ostosmatkaltakin palaan vain Hallin herkkujen kera.  Astiat ovat suurin heikkouteni ja kulhoja kiikutan kotiinkin asti. En voi millään samaistua niihin "minulla on jo liian monta kuppia ei yhtään enempää tänne"- tyyppeihin. Kattauksia kyhäisin kymmeniä erilaisia!!

Mutta siis takaisin ytimeen…haaveiden suunnitteluun. Vaikka haaveet eivät konkretisoidu, suollan suunnitelmia sivukaupalla! Tällä hetkellä haaveilen työtilasta. Sellaisesta valoisasta huoneesta, missä voisi taiteilla, askarrella, kirjoitella ja jättää jutut kesken ilman että ne olisivat kenenkään tiellä. Siinä olisi niin suuri pyöreä pöytä että sen ympärille mahtuisi kaverinkin kersat. Taiteilutuokioita ja päiväkodin pöytähommia. Huoneen hyllyille laittaisin kartonkeja, kuviosakset, kimalleliimaa
silkkimassaa, savea, rulla siimaa
leimasimia, lappusia, lankoja
paljetteja ja paperitankoja.
Kymmenittäin erilaisia kyniä ja tietokone tulostimella. Robotti-imuri rohmuaisi roskia lattialta silloin tällöin. Nurkassa olisi korkea papereiden kuivattamislävikkö. Ikkunalaudalla komeilisi kahvikone, tiedättehän niitä multitasking-masiinoja joihin laitetaan vain poletti ja painetaan. Niin ja kasapäin keksejä!

Huoneessa olisi myös lukko jonka taakse olisin tänään ehdottomasti etsiytynyt. No, syntyi se synttärikortti sitten senkinkin päällä. Ainoa tarpeeksi korkea mööpeli minne ei perheen pienin pääse.  Kortin kanteen kopioin italialaisesta piirretystä Pimpa-pupun. Pojan ehdoton suosikki jonka nimeä huudetaan hädässä heti vanhempien ja mummin jälkeen. Ihana on italiankieli, mutta kyseinen nimi aiheuttaa usein sen, että toisintoa tivataan.  Nolottaa, kun känkkäränkässä Pimpaaaaa vaaditaan julkisissa julmetusti julistaen..
niin niin rakas, kotona katsotaan sitten Pimpa-PUPUA..




On siunaus omata mielikuvitusta sillä  se voi tehdä onnelliseksi olivatpa asiasi miten tahansa.


Terveisin,
Bianca**

4 kommenttia:

Noel kirjoitti...

Ihanasti kuvailtu askarteluhuone ja ihana pimpa(hihiii)pupu!

Mäkin haluisin askarteluhuoneen ,mutta semmosen IHAN IKI OMAN jossa vietettäis vaan "omaa aikaa" :D Eli sais askarrella, nyperrellä ja ommella(ostaisin ompelukoneen, satapäin kankaita ja opettelisin ompelemaan ;)) ilman ,että kukaan häiritsis! Ai että :)

Bianca Bernard kirjoitti...

Voi joo ompelu ois hienoa osata! Tyynyillä ja kangaskasseilla vois aloittaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Mieluusti tultais tuohon työtilaan touhuilemaan Hilpurin kanssa :)

Bianca Bernard kirjoitti...

Vaikkapa 3pientä ankkaa ;)