maanantai 11. joulukuuta 2017

Raaseporin joulumarkkinat ja Fiskars Village

Toissapäivänä tavan arki katkesi päivän mittaisella blogimatkalla kiitos Lumomatkailun. Pääsin Raaseporin joulumarkkinoille ja Fiskars Villageen missä tutustuimme mm. aidon siiderin valmistusprosessiin Kuura Ciderin tiloissa. Opin, että siellä siideri tehdään lähes yhden miehen voimin, ilman sokeria(!!!) ja oman maan omenoista! Myös Suomen ilmastoa hyödynnetään ja pakkasomenoista valmistettua jääsiideriä (ice cider jota käytetään jälkiruokaviinin tavoin) ostin minäkin kotiin. Mukavaa ilahduttaa seuraavan kerran muun maan limoncellon sijaan oman maan omenoilla. Tässä tapauksessa voi todella puhua omenoista, sillä yhteen pullolliseen on käytetty noin 50 omenaa. Hyvä Suomi!
Pullon tanssitus eli heilautus joka poistaa hiivan
Jääsiideri


Kuuran perustaja Petri Halmetoja
Päällimmäisenä makuna Fiskarsista jäi kuitenkin mieleen Cafe Antiqin lakritsi macarons. Se oli jotain niin hyvää..väkevä syvä lakritsan maku suorastaan yllätti ja siihen jäi himo! Kahvila itsessään oli muutenkin kaunis vanhoine huonekaluineen ja astioineen. Hauska seikka oli se, että koko sisustus oli myytävänä. Jopa salin 4 vai 5? metrinen penkki, josta eräs ryhmästämme jo teki kauppaa.



Fiskarsissa oli myös suloisia pieniä putiikkeja täynnä laadukasta suomalaista käsityötä. Keramiikkakipot ja kupit saivat sen verran haaveilemaan, että unohdin kännykkänikin sinne. Onneksi väenpaljous ei ollut suuri ja myyjä oli melkein heti bongannut luurini ja ottanut talteen. Himoitsin myös roikkumaan laitettavia lasipalloja, mutta koska en millään keksinyt niille paikkaa kotona siinä hetkessä jäivät ihanuudet laariinsa. Se on muuten hyvä sääntö shoppailussa. Älä osta mitään mille et keksi paikkaa kotonasi. (ja kaappi ei kelpaa;)
Fiskars







Koko kyläyhteisö oli suloinen kuin karamelli

Makuelämyksiä kertyi päivän aikana myös Raaseporista, mistä retkemme siis alkoi. Aamupalan söimme Cafe Carl de Mummassa mistä saattoi seurata toritapahtumia lasitetun terassin takaa. Tuuli oli melkoinen ja sadettakin vihmoi yhdessä kohtaa. Joulumarkkinoilla kiertelin vain sen verran, että löysin lapsille lämpimät nahkakintaat. Torialueen moniulotteinen kirpputori oli hauska kokemus, missä tavaroita oli ripoteltu aittoihin. Ravintola Strandis tarjoili lounaaksi halloumia couscousin ja kasvisten kera. Ravintolan yhteydessä toimivaan hotelli Seafrontiin suunnittelin jo mielessäni pientä aikuislomaa. Oli niin ihanat puitteet meren rannalla, että siellä kelpaisi rentoutua tutussa seurassa pidempäänkin (armas lukiojengini hoi!!)
Ravintola Strandiksen aula
Strandis sijaitsee ihan veden äärellä
Strandiksen lounas

Ennen lähtöä pyörin Museokeskus Ektassa, missä hieno kokemus oli keltainen ajan henkeen sisustettu  porvaristalo. Ektassa on nähtävillä myös Helene Schjerfbeckin elämää esittelevä näyttely ympäri vuoden ja muistoksi hankin pari taidepostikorttia.

Museokeskus Ekta

Museokeskus Ekta

Museokeskus Ekta
Museokeskus Ekta - porvaritalo

Täti Violetti bongattu! :)



Lumi olisi ollut kaunis lisä, mutta joulumielen Raasepori ja Fiskars loivat tälläkin kelillä. Suosittelen vierailemaan ja tukemaan suomalaista käsityötä ja yrittäjyyttä:)

Lisää visiittivinkkejä tarjoilee Visitsouthcoastfinland, joten tuosta linkistä lukemaan vaikkapa joululomaideoita!

Bianca**

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Vanhanajan joulukoristeet pienellä blingillä


Joulumakuni on kaksisuuntainen; toisaalta viehättää amerikkalainen mahtipontisuus överikimallusväripallohörsökkeineen, toisaalta taas entisaikojen pelkistetyt koristeet oljista, puusta ja kuivatuista hedelmistä herkistävät joulun tunnelmaan. Meidän muovinen pikkukuusi on saanut kumpaisenkin tyylin puvustuksen jo pariinkin kertaan, kun lapset niin nauttivat koristelusta. Ensimmäisen adventin kunniaksi jopa joulukalenterin tonttu kehotti koristelupuuhiin;)

Tämän kertaisissa diy- koristeissa tullaan puolitiehen vastaan, kuten jouluna muutenkin eri perinteiden ja traditioiden sovittamisessa.


Tarvitset:

verigreippi/satsuma
decoupage- liimalakkaa(esim. Prismasta)
valkoista kimallejauhetta
pieni maalisuti
silkkinauhaa/rautalankaa
(kuumaliimapyssy)

Tee näin:

Leikkaa sitrushedelmä ohuiksi viipaleiksi. Kannattaa käyttää terävää veistä (tomaattiveitsi oli ihan ehdoton tähän!) jolla on helppo sahata suoraan. 

Painele viipaleista enin kosteus talouspaperiin ja levitä 100 asteisen uunin ritilälle  n.1,5 tunniksi. 

Kun viipaleet näyttävät sopivan kuivilta ja kovettuneilta, ota ne jäähtymään. Sudi päälle valkoista liimalakkaa (kuivuessaan muuttuu läpinäkyväksi) ja sirota ameriikan glamouria märän lakan päälle. Anna kuivua. 

Ujuta rautalanka tai liimaa päälle soma silkkirusetti :)










Teimme näitä yhdessä Topoliinon kanssa lahjaksi jo lokakuussa ja muutaman myöhemmin ihan omaksi iloksi. Aloitimme kokeilun verigreipillä ja sittemmin jatkoimme satsumoilla. Greipit (ja oletan appelsiinitkin) pysyivät ruodussa paremmin, mutta ihan liikkiksiä nuo käpristyvät satsumakoristeetkin ovat. Kimallus ei näy kuvissa hyvin, mutta oikeassa elämässä hedelmäviipaleet säihkyvät todella kauniisti.


Suloista joulun valmistelua,
Bianca**

lauantai 25. marraskuuta 2017

Talveni ihmeet

Talven taika kimaltaa ilman pakkashankea. Kimallus tuli uusina ihmisinä, isoina ja pikkuisina. Kylmästä korjasi glitterkuplaan. 
Taikoi todeksi pienet unelmat, yhdisti ihmiset oikeat. Toi tupaan pikkuisen pojan, pakkaspoikani lämpöinen kuin uuni. Toi sitten pikkuisen tytön, tyttöni pehmoinen kuin talven ensihiutale. Kylmässä ja pimeydessä, talveni kimaltaa jo marraskuussa.



Vaikka lastemme syntymät osuvat talviaikaan, oli tämän päiväisillä teekutsuilla sangen kesäinen tunnelma. Juhlimme kaksivuotiasta Mummelia Tea for two- teemalla ja pieni herrasväki pöydän ympärillä näytti ihanalta ruusukuppeineen ja kukkahattuineen <3 Tässä muutama kuva, jonka ehdin ottaa juuri ennen vieraiden tuloa..






Ihanaa lauantaita ystävät!

Bianca**

maanantai 20. marraskuuta 2017

Jotain

Joulumieli lämmittää kovasti näinä kalseina marraskuun päivinä. Mitä enemmän ulkona sataa sitä enemmän syntyy pieniä jouluviritelmiä kodin pöydille ja hyllyille. Olemme tehneet lumihiutaleita, sitruskoristeita, huovuttaneet ja humauttaneet aika monta glögipullollista. Marlin glögitiiviste on mielestäni parasta, suuri Kaskein Juhlaglögi- pullo puolestaan oli aivan liian marjamehumainen minun makuuni. Sekaan sullon pelkkiä mantelilastuja - ihan sikana! Lapset odottavat joulua kovin ja siihen liitetään jo urahaaveitakin. Eräs on nimittäin päättänyt ryhtyä isona Joulupukiksi, koska joulupukki ei kuole koskaan. Sitten vain riisun ne punaiset vaatteet ja elelen normaalisti mutta ikuisesti! Miten kätevää! Vaimealla äänellä hän harmitteli, että olisipa äitikin valinnut pukin uran.. voi kyynel! Mutta jo pian iloisesti siirtyi ehdottelemaan Mummelille Tontun virkaa, koska niilläkin on pitkän pitkä elinkaari. Sydämessä läikähtää kun esikoinen osoittaa lapsellisuutta ja suloista uskoa satuihin. Kohta kuusivuotias kun muuten on jo niin isoa poikaa monessa asiassa. Omat kaverit ovat tulleet älyttömän tärkeiksi vaikka vain silmänräpäys sitten suorastaan piti puskea ikäistensä joukkoon. Jos ei äiti nyt vielä ihan nolo ole niin ei sitä moniin juttuihin mukaankaan oteta.

Mummeli matkii kaiken mitä veljensä sanoo tai tekee. Leukakin on nojattava kämmeniin samalla tapaa vaikka sitten ilmassa kun omat kyynärpäät eivät pöydän päälle yllä. Näitä esimerkkejä on kymmenittäin, joilla sitten miehen kanssa huvittelemme. Parasta on Mummelin pehmeät käsivarret jotka kietoutuvat  t i u k a s t i  kaulani ympärille öisin kun äidin ikävä yllättää. Lapsuuteni Manta-kissasta yritin samanlaista unikaveria itselleni kouluttaa(Laihoin tuloksin. Kissa viihtyi sylissä vain silloin kun sylissä pitäjä seisoi veden ympäröimänä mökkirannassa. Ja siitä kokeilusta jäi harteille kissan kynnenjäljet koko kesäksi, voi kissapolo), mutta elämä olikin säästänyt varalleni Mummelin joka painaa posken poskea vasten ja liimautuu liki yhtään pakottamatta.

Tulipas sekalainen postaus. Jostain oli kuitenkin lähdettävä taas liikkeelle, kirjoittaa edes jotain kun ei kirjoittaminen miettimisestä parane. Pitää vain kirjoittaa. Kirjoittaa ja kirjoittaa.

Seuraavan kertaan,


Bianca**







maanantai 11. syyskuuta 2017

Rakkaushaaste 2/7 Kesäillat

Kesäiltana on helppo rakastaa
Kesäilta ei tunnu ainoastaan lempeältä iholla. Se menee jonnekin luihin ja ytimiin aivan kuin loskailman kylmyys. Kylmällä käpertyy ja kantaa näkymätöntä suruhuntua, kesäiltana sen sijaan rakastaa kaikkea ympärillään kepeästi ja kuplien. Takapihan tulppaaneja, hiekkaleikkejä patiolla, valoa ja varjoja arkisessa keittiössä. Kumppanin murjaisut kikattavat kaksin verroin eikä pitsa ja punaviini maistu milloinkaan yhtä hyvältä. Kesällä en ole ensi kertaa rakastunut. Ne tunteet ovat roihahtaneet syysmyrskyssä ja väkevöityneet valkoisissa maisemissa. Sulattaneet apeuden suruhunnun alla. Kesäiltana nautin tuloksista, kuin työläinen lomastaan. Otan hedelmäkorin viereen ja nautin kirsikat kakusta.

Kesästä on jo pieni ikuisuus ja käpertymisen aika alkaa taas:)


Bianca**

lauantai 9. syyskuuta 2017

Rakkaushaaste 1/7 Lapset

Facebookissa pyöri jokin aika takaperin rakkaushaaste. Ihmiset olivat kuvanneet rakastamiaan asioita seitsemän päivän ajan ja niitä oli ilo seurata. Minä kun kuvaamista ennen mielummin kirjoitan ajattelin että tämä olisikin hauska teema toteuttaa blogissa. Aloitetaan..


Lapsilla on paikka sydämessäni. Omillani, suvun ja läheisten lapsilla sekä niillä pikkuisilla, joita työni kautta kohtaan. Lapsissa on sellaista viisautta ja valoa minkä soisi säilyvän ihmisessä aina. He näkevät sydämellä ja sydämiä siellä missä toiset arjen. Lapset aistivat sanomattoman ja haistavat ilman kaikki sävyt. Siinäpä haastetta vanhemmuuteen. Lapsia voi opettaa, mutta heistä kannattaa myös ottaa oppia. Elämisen kepeydessä, itsensä arvostamisessa, rehellisyydessä ja kuulemisen taidossa. Milloin viimeksi vain kuuntelit toista ajattelematta hetkeäkään omaa vastaustasi, ideaasi tai näpäytystä? 


Välillä kuulen kummastelua kotiäitiydestä, epäröintiä eläkkeen riittävyydestä. Pohdintaa missä on panos yhteiskunnan hyväksi tai eikö päiväkodit ole kuitenkin lasten paikka. Ovathan ne ja osaavissa käsissä Suomen kansan lapset saavatkin arkensa viettää. Mahtava juttu! Jokaisen kuitenkin on oltava siellä minne tuntee kuuluvansa ja mikä tuo merkitystä. Minulle se on tällä hetkellä koti ja arjen kirjon kummastelu kahden lapseni kanssa. 
Syyskuisella piknikillä


Minkähänlaisia ajatuksia teillä herää aiheesta? 




Bianca**

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Perheenjäsen, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle blogissa

Hän on ollut läsnä pojan elämässä aina. Saimme sen lastentarvikelastin seassa siskoltani, kun Topoliino vasta tuijotteli maailmaa vaakatasossa. Siellä lastenhuoneessa lelukarhu istui, mutta vetosi jo minuun katseellaan. Nallekarhusta tuli Marco-nalle mieheni huulenheiton seurauksena, mutta ei siitä sen enempää. Joka tapauksessa kauan siitä on aikaa ja aina siitä asti olen puhunut luontevasti möreällä äänellä oman ääneni lomassa missä veijari on mukana ollutkin.

Marco on naurattanut ja piristänyt. Lohduttanut ja pitänyt seuraa. Kotiin tullessa hänelle mentiin kertomaan jännittäviä juttuja ja sellaista mistä poika oli ylpeä. Leikkipuistossakin vierähti yksi yö, kun pojan reppu sinne unohtui mutta onneksi oli pähkinöitä sivutaskussa iltapalaksi eikä kukaan häirinnyt. Mutta ei sillä, olisihan Marco voron päihittänyt jos olisi vääriin käsiin joutunut. Mummelin ensimmäisen puolivuotisen ajan, Marco-nalle teki öisin aina hassuja juttuja. Oikeastaan vähän tuhmiakin. Yöllisiä seikkailuja poika sitten aamulla kuunteli nauraa prekottaen, kunhan äiti oli saanut ensin juoda aamukahvinsa. Se oli aikaa jolloin pojan oli kas kummaa helppo samaistua kolttosia keksivään karhuun. Toruja ja päivittelyjä tuli nähkääs päivän mittaan sitten tasapuolisesti molemmille.

Marcosta tuli niin iso osa meidän arkea, että unohdin toisinaan että hän tosiaan on pelkkä pehmolelu (vai onko?). Kun jokin oli hukassa tai jotain kummallista oli sattunut saatoin vaistonvaraisesti kysyä Marcooo oletko sinä..? Jos ei muuta, niin ainakin meidän katseet pojan kanssa aina kohtasivat ja loimme toisiimme salaperäisen hymyn. Kumpikin tiesi, että todennäköisesti Marco on ollut asialla..
Marco on yhä menossa mukana ja siihen on pienempikin lapsi ehtinyt kiintyä. Mutta yksi on varma; Mummelin touhut ovat karvakuonolle aaaaivan liian lapsellisia ja Marco valitsee ehdoitta pojan parhaaksi kaverikseen.

Vaikka Marcon jutut ja ääni tulevat minusta, on karhu ollut aina enemmän lasten kuin äidin puolella. Hän on vähän sellainen lasten oma partner in crime, joka hohottaa aikuisten säännöille ja piutpaut välittää puhtaudesta. Opettavaiseksi leluksi sitä ei voi sanoa hyvällä tahdollakaan. On ollut hauskaa huomata, miten hänen kanssaan liittoudutaan, mutta miten lapsella on myös oikeudentajua, sympatiaa ja huumoria. Myös häviämistä on joutunut kokea karhuherran kanssa, sillä Marco luulee usein olevansa paras ja ykkönen ennen kuin kisa on edes alkanut.

Toisinaan Marcolla on ollut köhää tai hän on halunnut olla omassa rauhassaan. Ei varsinkaan ole välittänyt puhua. Mistä noita karhun aivoituksia koskaan tietää ;)  Ulkoisiakin kolhuja on tullut (katutappelun seurauksena?) ja kainalon on Mummi jo kerran parsinut kiinni. Nyt pilkottaa vanu kuonon päästä. Mietin vieväni Marcon nalletohtorille katselmukseen. Piti lähettää kuvia korjattavasta sähköpostitse, mutta Marcon ollessa kovin "vitsikkäällä" tuulella kuvista tuli tällaisia(huaah):



Ehkäpä törmäätte häneen entistä ehompana myöhemmin tai joskus liikenteessä. Yöbussillakin oli rontti ajellut tässä yksi kerta..kaikkea kanssa..!

Mikä lelu tai leikki on teillä jäänyt elämään tai muistiin? Koskaan ei ole myöhäistä hurahtaa:)



Bianca**

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Lorupussin arvonta on suoritettu




Voittaja on nimimerkki KZZ. Laitathan minulle sähköpostina osoitetiedot niin voin lähettää palkinnon. Onnea voittajalle!:)

Jännittävä arvonta nähtävissä myös instastoreissa! Tunnelmallista syyspäivää kaikille!

Bianca**

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Lounasboksiin perunoita italialaisittain

Viime reseptissä ajattelin pikkukoululaisia ja nyt on äitien ja isien vuoro. Osa varmaankin syö työpaikan ruokalassa tai lähiravintolassa, mutta myös omat eväät kuuluvat monen aikuisen lounashetkeen. Joka tapauksessa jotain ruokaisaa kannattaa päivän aikana syödä, sillä tietäähän sen mitä tapahtuu kun liian nälkäisenä palaa töistä kotiin. Niin;  käy kaupassa, ostaa kaiken sokerisen ja juustolla kuorrutetun ja syö sen hohmien ensimmäisissä liikennevaloissa. Pähkinöitä muuten kannattaa pitää laukussa ihan kauppareissuja ajatellen. Kourallinen pari hyviä rasvoja työpäivän päätteeksi niin ylilyönnit lähikaupassa varmasti vähenevät. (Kun vain itsekin muistasi)

Huomaan, että taannoinen italianmatka alkaa nyt näkyä enemmän ja enemmän omassa keittiössä. Tekee mieli kokeilla itse kaikkea mitä siellä mammat ja nonnat valmistavat. Konstailematonta kotiruokaa. Näitä pottuja valmistin ensimmäisen kerran lämpimäksi ruoaksi, mutta illalla huomasin että jäähtyneinä ovat vieläkin parempia. Kokeile kumpi sinua miellyttää enemmän.

Tarvitset:
1kg perunoita
2luomusitruunaa
3valkosipulinkynttä
1,5dl hyvälaatuista oliiviöljyä (extra virgin)
tuoretta rosmariinia
suolaa
mustapippuria

Pese perunat ja pilko kuutioiksi. Keitä perunoita 10minuuttia, valuta vesi pois ja kaada uunivuokaan. Lisää oliiviöljyyn pilkotut valkosipulit, purista sitruunoiden mehu ja raasta toisesta sitruunasta myös kuori sekaan. Lisää rosmariini ja sekoita. Kaada kastike kuumien perunoiden päälle, sekoita ja laita 210 asteiseen uuniin n. 25minuutiksi. Sekoita pari kertaa uunissaolon aikana. Kun pintaan on tullut kaunis ruskettunut väri ota pois, mausta suolalla ja mustapippurilla. Italiassa näitä syötiin uunissa paistetun vasikan tai kanan kaverina.

Minä pakkaan pottuni eväsboksiin huoneenlämpöisinä ja pilkon viereen paistettua tomaattia ja halloumia. Lohturuokaa, sitä taitaa tarvita nyt jokainen <3


Bianca**

perjantai 18. elokuuta 2017

Kuka saa kuka saa lorupussiin kurkistaa? (SIS. ARVONNAN)

Kodissamme kuuluu kolme kieltä sulassa sovussa kerroksittain. Kumpikin vanhemmista puhuu lapsille omaa äidinkieltään (suomi/italia). Me aikuiset puhumme lisäksi keskenämme kolmatta kieltä (englantia), jota lapset ymmärrettävästi kuulevat myös. Topoliinon ensimmäiset englanninkieliset sanat aikanaan summasivat hauskasti aikuisten päivittäiset aiheet : juro, bjyytiful ja tsoklit (raha-asiat,kehut ja suklaa).  Jos minulla olisi taian mahti jättäisin lasten vuoksi englanninkielen kokonaan pois, koska laadukkaaksi sitä ei voi sanoa hyvällä tahdollakaan. Mutta koska meidän tarina ja yhteinen huumori on englannilla alkanut ja vaivatta sen pohjalle rakentunut on jommankumman vaikea yhtäkkiä vaihtaa kokonaan toisen äidinkielelle. Sille mitä heikoiten osaa.  Niinpä lapset siinä sivussa altistuvat tönkköenglannille ja ääntämiselle mikä ei ole natiivia nähnytkään.
Oman "sydämenkielen" siirtämistä lapselle perinnöksi suositellaan ja se oli meillekin ilmiselvä ratkaisu. Oli aikuisen uusi opittu kieli kuinka sujuvaa tahansa se ei voi koskaan täysin korvata sitä ensiksi opittua jolla mm. tunteet pystyy parhaiten ilmaisemaan.  Ja eihän kyse ole vain vanhemman ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta vaan myös lapsen mahdollisuudesta myöhemmin elämässään kommunikoida sukulaistensa kanssa ja sukeltaa syvälle siihenkin kulttuuriin.

Ehkä perheemme kielten sekamelskasta johtuen olen kokenut kirjat ja ääneen lukemisen erityisen tärkeänä. Olemme lorutelleet ja riimitelleet ihan vauvasta saakka ja sadut ovat pidentyneet siinä missä lapsen keskittymiskyky. Ollessaan vielä ainoa lapsi Topoliino kuuli kirjoista päivittäin esimerkiksi suomenkielistä dialogia sekä monipuolisempaa ilmaisua kuin mitä kotirjessa oli tarjolla. Ensimmäiset sanat ja niitä seuranneet lauseet tulivat pojalla kaksivuotiaana. Ensin suomeksi ja viiveellä italiaksi. Nyt suomenkieli on ikätason mukaista, rikkaaksikin sitä on kehuttu. Jos ei tietäisi, ei puheesta voi arvata että aivot ajattelevat myös toisen kielen kautta. Italia tulee hyvänä kakkosena ja jollain aihealueilla menee jopa suomenkielen ohi. Mm. skootterin korjaus sanasto :D

Alkuun innoissamme kilpailimme miehen kanssa kumman kielellä lapsi osasi jonkin kuvan kirjassa nimetä. Miehen kotimaasta  kannettiin kasapäin luettavaa ja Pasilan kirjastossakin oli aika hyvä valikoima vieraskielisiä kirjoja. Silti lapsen asuinmaan kieli helposti horjuttaa sitä vain toisen vanhemman harteilla olevaa kieltä. Onhan lapsen kodin ulkopuolinen lähipiiri harrastuksineen ja kerhoineen meillä suomensolkotusta. Mummelin kohdalla olemme taas uuden äärellä. Hän kuulee kotona paljon enemmän puhetta ylipäänsä, kun veli jo juttelee hiljaiset hetket umpeen. Myös italiankielistä dialogia on tarjolla ihan kotiarjessa, kun Topoliino keskustelee isänsä kanssa. Topoliino ei koskaan vahingossa sotkenut kieliä, leikitteli niillä kyllä mielellään. Mummelin kohdalla voisin kuvitella kielten hieman sekoittuvan sillä italian kieli soi kotona nyt enemmän kuin Topoliinon pikkulapsi aikana. Aika näyttää.

Oli kotikieliä sitten yksi tai enemmän kannatan sanailua ja sanoilla leikkimistä yhdessä lasten kanssa. Saankin ilokseni jakaa yhdelle blogini lukijalle pussillisen hulvatonta hauskanpitoa sanoilla. Riimikirpun kankainen norsupussi sisältää 20 kuvitettua lorukorttia. Pienelle lapselle pussiin kurkistus on aina yhtä jännittävää ja vanhempi lapsi saa niistä puolestaan viihdyttäviä sanapähkinöitä purtavakseen.

Lorupussin arvontaan voi osallistua kommentoimalla tämän postauksen alle tai facebook sivulla kenelle sinä loruttelisit tai lahjoittaisit pussillisen loruja?
"PUPU"

Kun lorupussi lopulta sulkeutuu tulee Mummelille aina suru puseroon..Mutta niin lähtee mahdollinen mielipahakin, kun lorupussi otetaan taas esiin:)

"Kuka saa kuka saa lorupussiin kurkistaa, tillin tallin tömpsis"
Se selviää 27.8.2017 mihin asti voi osallistua. Onnea arvontaan:)

Kiitos ihanasta materiaalista Riimikirpun Johannalle <3


Bianca**