torstai 13. huhtikuuta 2017

Pääsiäisvalmisteluja

Palmusunnuntaina virvottiin kummeille ja kavereille. Nyt on hiljennytty omaan kotiin pääsiäisen viettoon. Taivas pudottelee hiutaleita pihan pupuille ja kai talvelle hyvästejä heittäen. Pääsiäiskukko on asettunut seinäkaapin päälle turvaan, toista taaperoa se tuskin kestäisi. Minä olen miettinyt juhlamenuta mielessäni ja päätynyt täytettyihin paprikoihin- Topoliinon toiveruokaan. Lasten iloksi maalasin myös muutaman pääsiäisaiheisen kortin.



Levollista lomaa teille kaikille. Ottakaa lähimmät kainaloon ja viestikää välittämisenne kauempana oleville <3

Bianca**

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Sokerittomat Cookie Dough konvehdit

Alkuperäisessä ohjeessa nämä herkut oli tehty silikoniseen pääsiäsimuna-muottiin. Pääsiäissuklaiden korviketta minäkin etsiskelin, mutta sydänmuotilla mentiin kun sellainen entuudestaan löytyi. Topoliino toimi pääkokkina ja Mummeli hoiti maistamispuolen. Itse hoidin suklaan levityksen, koska muuten sitä ei olisi lapseni tuntien jäänyt konvehteihin yhtään..

Nämä konvehdit ovat ihanan täyteläisiä ja juuri niin makeita kuin itse haluat. Minä halusin välttää valkoista sokeria, mutta makeutta kuitenkin halusin. Kukaan ei estä sulattamasti tavan suklaata tai lisäämästä taikinaan vaikkapa kookossokeria/ruokosokeria.

Tarvitset

Täyte:
1,5 dl philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl kookosjauhoja
1/2 tl vaniljauutetta
1/4 dl mantelimaitoa
50g voita
agavesiirappia/steviaa/hunajaa makeutukseksi(puoli desiä yhteensä nyt ainakin)
1/4 tl himalajan suolaa
1/2 dl raakakaakaonibsejä

Kuorrutus:
100g sokeritonta suklaata (esim. Brunberg)
1rkl voita

Sotke sähkövatkaimella täytteen ainekset sekaisin kulhossa. Minä lisäsin reilulla kädellä hunajaa ja agavesiirappia, koska nyt oli todella iso herkkunälkä. Painele taikina pikkulusikalla muotteihin ja laita pakkaseen jähmettymään 30minuutiksi. 

Kahdella pikkulusikalla pärjäsi viisivuotias itsenäisesti
Sulata suklaa ja voi esim. vesihauteessa (mikrottamalla saa kiireisin kokki valmista) ja pullauta muoteista ulos jähmettyneet sydämet (tai minkämuotoisia teetkin). Laita tyhjän muotin pohjalle sulaa suklaaseosta, levitä myös reunoille ja paina päälle takaisin taikinasydän. Päälle voi vielä lusikoita suklaata. Ja sitten vain takaisin pakkaseen. 



Muotin pohjalle sulatettua suklaata ja sitten työnnetään kohmetetut taikinasydämet takaisin. Päälle vielä yksi kerros, jos haluaa sydämen pohjankin suklaiseksi. 


Mmm hyvää.. :)

Bianca**

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Viisi vuotias

Viisivuotias on pääsiäistermein kyllä sellainen yllätysmuna, että välillä ei yhtään tiedä mitä sisällä liikkuu. Huutoraivoaa jostakin pesuaineen laittamisesta (tai siitä kun ei ehtinyt sitä laittaa) ja seuraavassa hetkessä näyttää päiväkirjaansa tekemiään merkintöjä isänsä oikeista salasanoista "minä vakoilin ja kirjoitin ylös niin että sitten kun kukaan ei näe.." Tietokoneen perustoimintoja hän käyttää jo melko nokkelasti, mutta nuo salasanat tosiaan ovat olleet omatoimisuuden este. Tänään hän tilitti virne, siis VIRNE naamalla kuinka äiti aina sanoo ostavansa herkkuja perjantain karkkipäivää varten mutta  tietää kyllä että me kuitenkin vain katsotaan aikuisten elokuvia ja syödään ne samana iltana kun lapset on pantu nukkumaan. Moisesta epäreiluudesta ja kataluudesta sietäisi jopa suuttua!! Tietää myös kaikenmoista pankkikäytännöistä ja rahaliikenteestä, mutta wikipedia ei ehkä hyväksyisi selityksiä sivuilleen. Alkuunkaan. Sama lapsi, joka keittää aamukahvin laittaa pakkassäällä paljaat jalat kenkiin jos ei asiasta huomauteta. Hän myös iloitsee ylenpalttisesti neuvolatädin eläkkeelle jäämisestä kunnes selviää että aina tulee tilalle uusi rokottaja. Sota, pakolaiset ja hukkuminen ovat lapselle "tuttuja" juttuja, koska niistä hän on ehtinyt jostakin lukea, mutta kun tuli puheeksi että joillakin lapsilla voi olla kaksi kotia; äidin ja isän luona,  höhötti hän huvittuneena että heh heh just joo EHKÄ koululaisella mutta eihän sitä pienempi edes voi itse kulkea toisesta kodista toiseen. En sitten lähtenyt avaamaan avioeroja tai erilaisia perhesuhteita sen enempää. Kyllä ne tutuiksi tulevat ja lapsi kysyy kun on sen aika. Poika on myös vakuuttunut kyvystään synnyttää ihan oma lapsi, ei siihen kuulemma vaimoa tarvita.  Ja niitä vauvasiemeniä, niitä hän aikoo syödä kerralla kolme.

Lapset eivät ole pieniä aikuisia. Lapsilla on vielä lapsen aivot, jotka ovat kyllä oppineet jo yhtä ja toista mutta tarvitsevat vielä paljon aikuisen säätelyä, rajoja ja suojelua. Ja ehkä vähän niitä faktojakin ;)

Bianca**

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Working Space

Kotona kävi se klassinen. Eli lapset päätyivät asumaan vain Topoliinon huonetta ja pienemmän buduaari jäi käyttämättömäksi. Miksi pitää yhtä huonetta ilman funktiota vain sen vuoksi että sitten joskus lapsi sen oman tilansa tarvitsee? Minusta leikeille riittää vallan mainiosti yksi huone ja samassa nuo hupulaiset nukkuvatkin. Kyllä huonekalut aina kiertoon saa, kun käyttötarpeet sitten joskus muuttuvat. Tosin nyt tuntuisi vaikealta ajatus luopua tuosta Iskun vm -67 kirjoituspöydästä, minkä muutamalla kympillä kotiinkuljetuksineen Torista hankin. Työtilaa olemme aina vähän kaipailleet ja nyt sellaiseksi päätimme huoneen muuttaa ja majoittaahan tuolla mahdolliset yövieraatkin:)

Alakerrassa tyhjänpanttina ollut Ikean Hektar-valaisin pääsi työhuoneen nurkkaan tuomaan vähän särmää muutoin niin ruskeaan tunnelmaan.
Työpöydän ylälaatikko on muita ohuempi ja siellä on koko laatikon käsittävä irrotettava lasi. Viisaampi voisi kertoa mihin tarkoitukseen moinen laitettu! Minä jo suunnittelin että laitan kauniita kasveja sinne painoon, mutta varmaan jokin käytännöllisempi syy lasille on alunperin ollut.
Mummelin hyllykkö oli juuri passeli toimistotarvikkeille ja tulostinkin papereineen mahtui kun hyllyjä hilasin vähän ylöspäin. Huomasin, että joka seinälle on päätynyt sattumalta taivasaiheisia juttuja; Topoliinon ja minun yhteinen kuu-maalaus, aurinkopeilit ja pilviposteri. 



Liinavaatekaappi mikä toimii Mummelin vaatesäilytyksenä jäi tähän huoneeseen. Tavarat ja taulut vielä vähän hakevat paikkaansa..


Nyt kelpaa tehdä suunnitelmia ja merkintöjä kunnollisen työpöydän ääressä. Tehokasta viikon aloitusta kaikille!

Bianca**

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ote iltapäivästä ja haaste

Teimme viikonloppuna mukavan pyöräretken joen rantaan, aurinko paistoi ja lapset olivat hyväntuulisia. Minäkin. Paluumatkalla aloitti Mummeli tutin heittelyn ja yksivuotiaan tavoin draamakuningattaren elkeet kun tuttia ei kymmenettä kertaa enää annettukaan takaisin. Tai annoinhan minä taas lopuksi. Ja taas ja taas ja taas. No, kaupalle asti päästiin ja nyt tutin tahtomisen sijaan alkoi karkin vinkuminen. Edes pientä, eikö edes tätä. Miksei koskaan mitään. Jos ostettaisiin jo valmiiksi perjantaiksi. No tämän minä otan. Eikun vie takaisin, vie takaisin, vie takaisin. Nyt! Lopuksi vinkui vielä äidin kortti ja ostokset saatiin pakattua. Pyörätelineillä huomasin että se ********* oliiviöljy jäi. Siis se mitä alunperin lähdimme hakemaan.  (kyllä, tässä vaiheessa kävi jo mielessä voimasana jos toinenkin) Poika jäi pyörälleen odottelemaan, mutta eiköhän hän keiku sen päällä lähikaupan OVIAUKOSSA kun olen kassalla maksamassa. Ehkä tiedättekin sen täysin tahattoman tahmeuden, jonka valtaan normaalisti ketterä ja hyvinkin nopealiikkeinen lapsi yhtäkkiä joutuu kun häntä pyytää kiireesti pois puistosta/edestä/päältä/lopettamaan you name it. Eli hyyyyyyvin hiiiiitaaaaasti ja sillä mahdollisimman vaikealla tavalla.  Siinä sitten kaksi asiakasta hivuttautuivat pyörän selässä taiteilevan pojan ohi. Minulla kiukku kutitti kurkussa ja ulos päästyäni parahdin kuinka nuokin ihmiset oikein suuttuivat kun siinä tien tukkona olit. Huolettomasti Topoliino siihen, että "jaahas, minusta ne kyllä näytti jo valmiiksi vihaisilta" ja pyöräili kotiin

Nyt tulee räntää. Mietin näytänköhän minäkin vihaiselta lasten mielestä. Siis silloin kun kävelen muina naisina postiin tai tulen ärrältä tai tankkaan autoa. Tai kun istun kotona pöydän ääressä. Millainen on minun perusilmeeni? Onhan se yleistä, että ne luonnolliset kuvat ovat itsestä aina järkyttävimmät. Meikittä on vielä helppo poseerata, tukkakin tupeeraamatta ja arkivaatteissa. Mutta ollapa kameran edessä ihan perusilmeellä ilman muikistelua ja pään kallistelua.

Tuijotan tekstiä keskittyneenä ja nappaan summamutikassa photo boothilla kuvasarjan. Mitään hihkuvaa ilmettä en edes odota. Sellainen perusilme vain. Mitä??!!
Olenko juuri saanut tietää vakavasta sairaudesta? Pettikö paras ystävä minut äsken? Onko koti mennyt alta? Hävetti julkaista nämä kuvat.



Ilmeestä voisi päätellä kaikkea kamalaa mutta totuus on, että kirjoittelen blogia tyytyväisenä omassa rauhassa hiljaisessa kodissa juuri päiväunet nukkuneena. Mitään yrittämättä, ihan perus ilmeellä. Apua, auraliftiinkö tässä pitää alkaa säästää vai voisiko kasvot vain freesata hymyllä?

Haastan teidät kuvaamaan oman perus- ilmeenne ja miettimään mitä sillä tiedostamatta viestität kotona/työpaikalla. Sanoisin että etenkin kotona koska töissä ja julkisilla paikoilla useampi meistä edes yrittää. Olisiko se hymy kuitenkin paras ehoste ja kaunistaja? Mitä hymyllä voisikaan saada aikaan? Mene ja kokeile vaikka heti kumppaniin:)

Oikein iloista viikon alkua kaikille!

Bianca**


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Pihavalot sen kertoi

Kun aurinko paistoi koko kadun leveydeltä vielä iltakuudelta jotain läikähti sydämessä. Ilo se kai oli joka pulppusi vielä myöhemmin samana iltana laulaessani unilaulua ja katsellessani taivasta. Se sulostutti yhtäällä hattaran värisenä ja toisaalla tumman pinkkinä. Väliin mahtui astettain haalenevaa vauvansinistä. Havahduin hetkestä vasta kun Mummeli nosti merkitsevästi housunpunttiaan että häntäkin hipsutettaisiin (<3)
Vaikka viralliseen päivään on vielä viikko olen saanut viitteitä keväästä jo pidemmän aikaa. Taannoin illan hämärtyessä huomasin pihan valosarjan palavan. Sen joka koko talven oli eleettömänä roikkunut pation yllä. Aurinkoenergiaa kaivaten kopissut lautoja vasten. Vaan nyt aivan yllättäen olikin saanut haluamansa. Aimoannoksen aurinkoa niin että jaksoi koko illan ilahduttaa lämpöisellä valollaan! Tulin niin iloiseksi!

Kevät kutitteli kantapäissä myös tänään ensimmäisellä pyöräretkellä sitten viime syksyn. Poika polki tuhatta ja sataa niin että pikkukivet pomppivat. Voi sitä riemun määrää! Ilma tuoksui kasveille jotka kilvan kuhisivat keväästä loskan alla. Pyörää pihamaan poikki taluteltaessa todistimme myös ensimmäisen rohkean; lumikellon- kevään aikaisimman kukkijan!

Onko se lapset, ikä vai mikä, mutta en minä vielä viitisen vuotta sitten iloinnut mistään kevään merkeistä.  Nautin toki tennarisäiden paluusta (ja palellutin itseni joka ikinen vuosi) ja podin jokavuotista himotusta haaleaan pinkkiin. Se tauti iskee yhä keväisin. Mutta selvimmin aistin lian, rumat edellisen syksyn lehdet sekä koleuden. Keväällä sitä näyttikin niin kulahtaneelta ja kalpealta. Nyt vuodenaikaan tuntuu liittyvän muutakin kuin pukeutuminen tai paniikki ihon väristä. Se on jokin kokonaisvaltainen tunne kuorrutettuna uteliaisuudella ja ilolla. Silmä suuntaa luontoon ja löytää kiitollisena pientä ja kaunista. Kevätihminen minusta on selvästi kuoriutumassa..

Mitä kevät kuiskii Sinulle?

Bianca**

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Yhtenä iltana

Siirrän ruotsin lipun väreissä leiskuvat kynttilät liesituulettimen päältä pöytään talouspaperirullan tilalle. Nostan lähmäisen lattialle viskatun muovimukin tiskialtaaseen, pesen triptrappiin takertuneen puuron ja kasvoni. Konjakkisienellä ohimoita pyöritellessä kiitän lyhyttä hiusmallia. Muistelen kuinka pitkätukkaisena pinnit olivat aina hukassa kun hapsut olisi pitänyt sitoa pois tieltä. Elämä on jotenkin parempaa nyt. Tukasta se varmasti johtuu. Palaan hiljaisuudessa takaisin pöydän ääreen. Mies on saanut pienimmän pentusen unten maille. Miten se tekee sen? Hukutan jääkaapin hurinan amerikan natiivien huilumusiikkiin ja lasken hartiat tietoisesti alas. Katson kahta vihreää lasipulloa, jotka nököttävät vierekkäin. Oliiviöljy on viinipulloa hiukan täydempi. Tykkään tasapainosta joten halkaisen ciabattan ja lorautan mortadellan alle aimo annoksen extra virginiä. Raavin janon kurkusta jääkylmällä zerolla ja puhallan kynttilät. Nappaan jälkkärin mukaan ja tipautan makuuhuoneen tuoksulyhtyyn seitsemän tippaa sitruunaa, vaikka sillä varoitettiin olevan piristävä vaikutus. Uskon vasta kun minut alkaa elokuvakin pitää hereillä iltakymmenen jälkeen. Myttään tyynyn kaksinkerroin ja rullaudun läppäri vatsalla vaakatasoon. Bernard, blogi ja Punnitse ja Säästän sokerittomat. Elämä tosiaan on paljon parempaa nyt. Taikahiukset..


Bianca**


tiistai 28. helmikuuta 2017

Lihapullakukka

Jokainen voi keksiä haluamansa nimen, meillä tätä ruokaa kutsuttiin lihapullakukaksi. 

Tarvitset:
400g jauhelihaa
korppujauhoja
kananmuna
piirakkataikina (380g)
mozzarellaraaste
tomaattikastike
parmesanraaste
2valkosipulinkynttä
tuoretta persiljaa
voita
suolaa
pippuria


Tee näin:
Lisää jauhelihan joukkoon silputtua persiljaa, suolaa, pippuria, korppujauhoja ja yksi kananmuna. Pyörittele palloiksi ja paista pannulla pullien pintaan kaunis väri. Laita lihapullat sivuun jäähtymään. Tee pitsataikinasta reilun kämmenen kokoisia lättyjä (pakastealtaasta saa kiireisin kokki), lusikoi lätyn keskelle vähän tomaattikastiketta (polpa), mozzarellaraastetta ja yksi lihapulla. Vedä taikina suppuun ja laita nyytit pyöreään uunivuokaan suppuun paineltu puoli alaspäin. Asettele nyytit vieri viereen vuoan reunoille ja keskelle yksi (saat kukan näköisen)

Sulata n.50g voita, seoas taikinanyyttien päälle. 

Paista 180 asteisessa uunissa n. 30min. Jos pallerot tummuvat päältä liikaa laita voipaperi/folio suojaamaan loppuajaksi. 


Näitä toivottiin samantien seuraavankin päivän ruoaksi eli suosittelen:)


Bianca**

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Talven ja kevään välissä

Täällä on tulvahdellut vuoroin kevät ja vuoroin talvifiilikset. Rapiseva hanki ulos astuessa hellii kuuloaistia enkä pahitteeksi pistä vaaleaa maisemaakaan. Takapiha kyllä kylpee väriloistossa meidän lumimaalausten jäljiltä. Talvi-ilot painavat vaakakupissa himpun verran enemmän myös viereisen luistinradan vuoksi. Harjoittelusta on tullut minun ja Topoliinon kahdenkeskinen hetki ja tärkeää yhteistä aikaa. Kohokohtana on jäätikön reunalla nautittu termarikaakao ja pulla. Toimivat myös hyvänä motivaationa kun mittelöi sitä liukkautta vastaan. Kumpainenkin. Poika oli ensi kertaa luistimilla ollessaan nyreänä, että miksi ovat moiset ohuet metallit pohjiin laittaneet kun sellaiset leveät niin kuin silitysraudassa olisivat paljon paremmat! Tänään neljäs kerta jäällä alkoi jo etäisesti muistuttaa luistelua. Talvi tarjoaa siis parastaan, mutta silti siirtelen tummia esineitä kaappiin ja vaaleita tilalle. Katselen odottavaisena jääpuikkojen tiputtelua ja ruohoa joka paljastuu palloja pyöriteltäessä lumiukkoon. Elämme jännittäviä aikoja saattaisi joku putoushahmo sanoa.

Myös vaatekaapin järjestys ja pieni uudistus viestivät kevään lähestymistä. Tuntuu ihanalta olla raskauksien jälkeen taas omalta tuntuvassa varressa ja mallailla koko komeutta pastellihepenissä joita postimyynnistä saapui sovitettavaksi. Paljon kotosalla ollessa on suuri piristys, kun peilin ohi vilahtaa  silmää miellyttävä väriyhdistelmä.

Mummelin lempeän leuto vauvavuosi on auttamattomasti takana ja kaariasennot sekä äänekkäät tahdonilmaisut ovat osana arkea. Voi herraisä kuinka potta tai pukeminen voikaan vuoden vanhaa kiukuttaa!! Niiden tunnekuohujen vastapainona on onneksi neitonen, joka retkottaa perunasäkkinä milloin missäkin ja tunkee naantalinaurinkonaamansa liki halutessaan huomiota. Lasten kanssa perinteeksi on tulleet iltadiscot. Kaikki alkoi minun lihaskuntoharjoituksista vaan kun pieninkin alkoi kyykkäämään vieressä en pystynyt naurultani enää keskittyä omaan juttuuni. Kuntosalimeininki vaihtui kapakkatunnelmaan. Ja kuten käydä saattaa myös meillä aina joku kaatuu, minua läiskästään takamukselle ja mustasukkaisuutta on ilmassa. Se on kuulkaa tarkkaa kuinka monta kieppiä tai pyöräytystä kumpikin saa ja kyllä se pienempikin osaa vuoronsa vaatia.

Topoliino odottaa kahdeksaa kuukautta kuluvaksi, jotta sisko täyttäisi kaksi vuotta ja olisi parempi leikkikaveri. Minä toivon, että tulevat kahdeksan kuukautta kuluisivat hitaasti matelehtien. Niin kuin lapsi joka ohittaa karamellihyllyä tai siemailee pyytämäänsä vesitilkkaa kun jo kerran on peitelty sänkyyn. Työn ja perhe-elämän yhdistämisestä kun ei ole kovin ruusuiset muistot. Muutoksia mietin ja kaavailen kaiken aikaa. Kylmän kohmeus vielä vähän vaivaa, mutta keväällähän versoaa aina jotain uutta.



Bianca**




maanantai 20. helmikuuta 2017

Ajatuksia lapsen synttäreistä

Oletteko lukeneet kirjan nimeltä Mikko Mallikas ja syntymäpäiväkutsut? Minä olen ja tunnistan siitä esikoiseni, jolle isot juhlat ja melu (kun se ei ole itseaiheutettua;)  eivät vastaa ajatusta unelmien syntymäpäivästä. Kun on paljon lapsia niin tulee vain riitaa. Saati jos joku erehtyisi leikkimään Elsaa (hyi visto!!) Näitä asioita toki on kohdattava elämässä (ja monta Elsa-fania viikottain kerhossa:D). Aina ei voi vain ja ainoastaan leikkiä sen yhden kahden mielitietyn kanssa tiiviissä kuplassa (joka pillillä puhalletaan limonadilasiin). Mutta jos nyt omana syntymäpäivänä kuitenkin. Harjoitellaan sitä joustamista ja sopeutumista vuoden muina päivinä. Minusta lapsen syntymäpäivä on niin tärkeä juttu ja jokaisella pikkusankarilla tulisi olla siitä iloinen muisto. Vähän niin kuin joulusta. 

Viisivuotissynttäreitä suunniteltaessa en halunnut olla Mikko Mallikkaan Fiffi-täti, joka höösää ja hössöttää, kutsuu pakolla ja paljon kavereita (kun kyllähän juhlissa olla pitää!) ja järjestää otsa hiessä hassun hauskoja ohjelmanumeroita vaikka tahdottaisiin vain leikkiä. Punakkana seremoniamestarina olen itsekin aiemmissa juhlissa touhottanut. Äitiys on siitä metka juttu, että jokainen vuosi on niin erilainen ja arvaamaton. Mummelin kohdalla äiti saanee vielä mieluusti hankkia mieleisensä hörsöttimet ja laatia itse vieraslistan. Ja mistäpä tietää millainen seurapiirivelho hänestä kasvaa ja kutsuu itse koko kerhollisen kavereita kemuihinsa. Huomauttaa täytyy, että minä olin lapsena suurien juhlien ystävä. Oli ihanaa kun äiti antoi aina kutsua kaikki kadun kakarat (ja niiden pikkusisarukset) ja loihti linnakakkuja ja cocktailtikkusiilejä. Ohjelmanumeroina aina isän taikatemppu, onginta ja aasinhännän kiinnitys. Lakkiaisjuhla-minäni puolestaan samaistuu poikaani jo hyvinkin. Kunpa vain olisi saanut skoolata lakki päässä oman perheen ja parhaan ystävän kanssa ja ohittaa perhetuttujen utelut tulevaisuudesta.

Mikko Mallikas oli mieliksi tädilleen ja hoiti juhlakaluna olon suvereenisti. Mieleisensä juhlat hän järjesti itse seuraavana päivänä, kiikutettuaan kiitollisena yli jääneet kakut pöydän alle kahden kaverinsa kanssa nautittaviksi. Me katoimme kaveruksille herkut ihan pöydän päälle ja olihan meillä teemakin. Innostus merirosvoihin, merillä oloon ja aarteisiin lienee lähtöisin Peppi Pitkätossu-kirjasta, jota Mummi alunperin serkustriolle on lukenut. Paperiveneitä väsäsimme youtube-videoiden perässä ja kultakolikoita metsästin muutamasta paikasta kunnes Makuunissa tärppäsi.
Fariinisokerin päällä rantakiviä ja simpukoita, syötäviä kaikki!
Aarrekarttapitsa



Synttärisankari kuvasi äidin ja juuri ripustetun pinjatan. Hassun näköinen on ihan kuin äitikin!

Topoliinon ohjelmanumerotoive oli pinjata. Valmistimme sen yhdessä ja vitsit oli hauska muutaman päivän projekti! Unohtuneen pohjan koristelun huomasin vasta kun ripustin tekelettä kattoon, mutta ei siinä kauaa mennyt kun komeus oli jo mätkitty halki ja maahan puukalikalla. Karamellimeri olisi pitänyt kuvata! Illalla maiskutimme vielä viimeiset vitriinin alta löytyneet herkut ja muistelimme kuinka pinjatan puolikas päätyi erään vanhan herran päähineeksi.

Virallinen viiden vuoden ikä tuli täyteen mökkijärven jäällä luistellessa. Harjoitukset jatkuvat täällä etelässä..


Bianca**

maanantai 23. tammikuuta 2017

Topoliinon haastattelu

Äiti kysyy Topoliino (kohta 5v) vastaa

Mitä on rakkaus?
Ollaan kauan yhdessä ja sitten totutaan.

Miltä talvi tuoksuu?
Ihanalta ja pehmoiselta

Mikä on helpointa elämässä?
Mennä junalla mökille

Mikä on vaikeinta elämässä?
Se että pitää tehdä mitä vanhemmat sanoo
Ja tässä se sisaruuden todellisuus: paistipihdit kaulassa opettamassa pienemmälle miten kahvipannu vedetään alas ;D

Miltä jännitys tuntuu?
Ihanalta ja kutittavalta ja surulliselta ja kesäiseltä ja mökkimäiseltä, kokkoiselta ja juhannukselta ja serkulta

Minkälainen on hyvä presidentti?
Sellainen joka tuntee kaikki ihmiset ja antaa karkkia ja heittelee karkkipommeja jotka räjähtelevät kun ne putoilevat maahan.

Mitä on suru ja mistä se tulee?
Semmosta että itkee ja on pahoillaan. No kurkusta se tulee!

Jos minusta tulee isä, minä...
hoidan lapsia, antaisin karkkia ja poraisin itse ne reiät

Miltä näyttää onnellisuus?
Rakkaalta ihanalta ja tärkeältä!

Mikä on talonmies?
Se joka hoitaa taloa ja huutaa.

Mitä tekee kauneussalongin työntekijä?
Se hoitaa kammalla ja hajuvedellä

Miten oppii uimaan?
Heiluttelee jalkoja ja käsiä

Mitä nukkuessa tapahtuu?
Nukkumatti nousee ja menee kaapin taa. Ja syö jäätelöä

Mikä on parasta viisivuotiaana?
Kun saa lahjoja ja rahaa!

Mitä haluat sanoa blogin lukijoille?
Heippa blogilaiset, telkkarilaiset ja joulupukki!

Juu samaan kastiin vaan ja hyvää viikon alkua toivottaa myös,
Bianca** 

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Lompakkoystävällinen luomuvaihtoehto maapähkinävoin ystäville

(Edit. paremmat kuvat lopussa)
Syön maapähkinävoita joka päivä. Useimmiten aamupalaksi paahdetun tummanleivän päällä, marmeladin kaverina. Se on ihanaa myös rapealla paahtoleivällä banaaniviipaleiden alla. Jos minulta kysytään maapähkinävoi on ihanaa missä vain muhennoksista makeisiin leivonnaisiin! Hinta vain huimaa päätä kun yksi purkki ei kauaa kestä meidän perheessä (etenkään kun tekee perheenjäsenten pyynnöstä raakasnickersiä harvase päivä). Edullisiakin versioita löytyy, mutta ne sisältävät yleensä palmuöljyä ja  paljon ylimääräistä skeidaa pelkän pähkinän asemesta.  Päätin sitten tehdä itse.

Tarvitset:
kuorellisia maapähkinöitä(käytin vajaa 1/4 kilon pussista)
ripaus ruususuolaa
maun mukaan tujaus luomuhunajaa

Levitä pähkinät uunipellille ja paahda 180 asteessa n. 15min. Anna jäähtyä ja hiero kuoret irti kämmenten välissä. Lähtevät vaivatta. Irronneet kuoret on helppo puhaltaa pelliltä pähkinöiden seasta ulkosalla. Olen nähnyt käytettävän myös hiustenkuivaajaa, mutta silloinkin suosittelen ulkotiloja leijailevan kuorisilpun vuoksi. Laita puhtaat pähkinät tehosekoittimeen, lisää halutessasi ruususuola ja tujaus hunajaa. Anna käydä täysteholla 5min. Voit nähdä seoksen muuttuvan pähkinäpaloista murusiksi ja siitä edelleen tahnaksi. Ole kärsivällinen ja jatka sekoittamista, kunnes saat haluamasi koostumuksen.

Myönnettäköön, että olisin voinut sekoittaa omaa maapähkinävoitani hieman kauemmin, mutta koska kello oli puoli kahdeksan aamulla en kehdannut. Maku on siitä huolimatta tai-vaal-lis-ta! Säilytä maapähkinävoi lasipurkissa jääkaapissa.

Ja pieni hintavertailu lopuksi:

Rainbow maapähkinäpussi 3.19€/kg vs Biona maapähkinävoi 13€/kg :)

Edit. Vielä kuva myöhemmin tehdystä maapähkinävoista. Kun antaa rauhassa TÄYDELLÄ teholla käydä 4-5min on tulos tämä:




Bianca**

perjantai 20. tammikuuta 2017

Granola (johon tulee himo)

Yksi tämän hetken suurimmista herkuistani on luonnonjugurtti vaahterasiirapilla ja jäisillä mustikoilla. Kun johonkin ruokaan tykästyn söisin sitä aina ja vuorokauden ajasta riippumatta. Eli aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, illalliseksi, iltapalaksi ja yöpalaksi. No lapset onneksi tuovat ravintovaihtelua äidinkin elämään, kun lämmintä ruokaa on kokattava kahdesti päivässä. Olenkin tyytynyt nauttimaan tuon jugurttiannokseni ilta-aikaan, vähän kuin palkinnoksi päivästä! Ja jotta iltaan latautuisi vieläkin suuremmat odotukset tein herkullista mysliä jugurttiannoksen kruunaamaan!

Pähkinäinen mysli

Tarvitset:

Pussillinen natural pähkinäsekoitusta(eli ei suolattuja)
2dl kurpitsansiemeniä
1dl auringonkukansiemeniä
3dl kaurahiutaleita
50g voita
1rkl hunajaa
1rkl ruokosokeria
ripaus suolaa

Rouhi pähkinät tehosekoittimessa rouheeksi. Levitä ne siementen ja leseiden kanssa uunipellille voipaperin päälle. Suuremmat sattumat eivät haittaa. Sulata voi ja lisää siihen mausteet. Kaada seos siemenseoksen päälle ja sekoittele.  Laita uuniin 175astetta n. 20min kunnes mysli on saanut kauniin kullanruskean värin. Välissä kannattaa uunilastan avulla käännellä mysliä varovasti. Ota pelti pois uunista, anna jäähtyä, nauti ja säilö loput lasipurkkiin. 

Tämä mysli sopii keittoihin, puuroon, jugurttiin tai ihan suoraan suuhun kourittuna:)

Annoksen voi koristella pilkotulla taatelilla

Mukavaa perjantaita!

Bianca**

torstai 19. tammikuuta 2017

Sisaruus

Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä, ei pieni puu vielä myrskyä siedä.
Ole suojana pienelle, suuri puu, jotta pienellä juuret vahvistuu.

Topoliinon isoveljeys on kestänyt aika tarkalleen vuoden ja kaksi kuukautta. Se alkoi itää äitiyspakkauksen hypistelynä ja vauvanhoitotarvikkeiden järjestelynä. Se jatkoi kasvuaan kuomurattaita kootessa ja samaan tahtiin kuin äidin vatsakumpu. Se konkretisoitui ensi kohtaamisessa Kätilöopistolla, kun pikkuisen siskon näki elävänä ja sitä pääsi koskettamaan. Muistan sen hennon silityksen ja uteliaan katseen varmasti aina ja se saa minut yhä liikuttuneeksi. 
Liikuttavaa on alku, mahdollisuus elämän mittaiseen suhteeseen. Niin, siinä jää helposti viisikymmenvuotiset avioliitot tai kaverisuhteet kakkoseksi, kun sisarus porskuttaa vierellä hyvässä lykyssä satavuotta. Puhutaan melkoisesta määrästä historiaa, hautajaisia ja häitä. Jaettuja tunteita, tarinoita ja toisen tuntemusta.  Mielipiteitä äidistä, isästä ja niiden suhteesta. Riitoja, rakastumisia ja rantaleikkejä. Vaiheita ja vaihtokauppoja. Auttamista, ahdinkoja ja aamupaloja. Asioita, joita voi purkaa ilman alkusanoja tai alustusta. Ilman itsensä selittämistä. Sisarta ei osaa kaivata jos sellaista ei ole, mutta jos sellaisen suhteen on saanut kohdallaan toimimaan on se aikamoinen onni. Ainakin sen mahdollisuuden halusin antaa. Aika näyttää nitoutuvatko omat lapseni paidaksi ja pepuksi, takaavatko toistensa selustan tai tsemppaavat takapakeissa. Toivon. Todella.
Minä olen pikkusisko ja samaisessa lapsuuden asetelmassa vieläkin 34vuotiaana. Vaikka viisi vuotta vanhempi väittää usein minun olevan viisas ja se järkevämpi on hän kuitenkin se kallio ja viimeinen sana johon nojaan. Se turvallinen, tunnollinen ja niin..tämän elämänvaiheeni töyssyt jo aikanaan läpi takkuillut ja siksikin tietävämpi.

Omien lasteni vuoden mittaista suhdetta on ollut mielenkiintoista seurata. Liikkumaan opittuaan Mummeli hakeutuu veljensä seuraan aina kun mahdollista. Taannoin tuuppasin heidän samaan huoneeseen nukkumaankin ja se oli hyvä päätös. On suloista kuunnella seinän takaa sitä supatusta ja naurun käkätystä kun unen tuloa odotellaan. Kyllä ne äänet aina jossain kohtaa lakkaavat ja pienempi löytyy pinnasängystään yleensä poikittain kasa uusia pehmoja kavereinaan. Topoliinokin tykkää, kun huoneessaan on joku. Ainakin noin uniaikaan. Ajattelen, että se on ihmiselle luontaista haluta nukkua jonkun kanssa. Vauvasta vaariin. On ollut hauskaa myös seurata, miten Topoliino liittoutuu siskonsa kanssa silloin kun äiti on typerä. Tai eihän Mummeli mitään liittoutua osaa, mutta kuuntelee tietävän näköisenä veljensä kainalossa kun tämä kuiskuttaa kokemaansa vääryyttä. "Joo ei välitetä äidistä, kato nyt kuinka se ei ikinä anna mitään". Tällöin saa poika purkaa pahaa oloaan ja sisko halutuinta huomiota. Win-win.

Topoliino näyttäisi vihreää valoa toisellekin sisarukselle. Päivittelin ja arvuuttelin että se uusi leikkikaveriko vai ne pikkiriikkiset varpaat on se houkuttelevin juttu, mutta eihei. Uusi vauva olisi toivottu siksi, että sitten Mummi tulisi taas lapsenvahdiksi.
No, tehdään kai sitä lapsia heppoisemminkin perustein.

Bianca**

perjantai 13. tammikuuta 2017

Muutos

Sitä voi olla voimissaan niin monesta syystä. Rakkaudesta, ihailusta, palkankorotuksen jälkeen. Sairautensa tai personal trainerinsa päihittäneenä. Lapsikatraansa ympäröimänä tai komean miehen käsipuolessa. Tehtyään läheisensä ylpeiksi tai ensimmäisen viinilasin humautettuaan. Tai sitten pienen arkisen asian vuoksi. Kuten istuttuaan auton ratin taakse.

Voimaannuttava ajokokemukseni ei johdu Alfa romeosta alla. Ei, ihan pienestä pösöstä puhun, jonka etulasi oli sisältä päin kuurassa ja penkit tujauksen tupakalta tuoksuvat. Matkakaan ei ollut kahta kilometriä kummoisempi saati näköalat. Mutta se voima joka kumpusi pelon voittamisesta, ne hyvät muistot jotka palasivat pommeina tajuntaan ja se vapaus. Minä itse ihan ilman apua. Tunne, että pystyn mihin vain! Nyt on varmaankin syytä palata kymmenen vuotta taaksepäin..oikeastaan ihan tavalliseen hetkeen, jolloin sattumien summasta jokin minussa meni lukkoon.

Mökiltä piti ajaa takaisin Helsinkiin ja vaikka onnettomuutta ei sattunut ei se kaukanakaan ollut. Sellainen semijäätyminen motarilla, jarrutus ja kuskin vaihto. Sen jälkeen en suostunut ratin taakse istumaan. Tönötin kuin tatti säässä kuin säässä ja vielä kahden lapsenkin kanssa vaihdoin kahdesta bussista kolmanteen sen sijaan että olisin ottanut pihassa seisovan auton alleni.  Ajaa en tohtinut kunnes nyt kymmenen vuotta toisten kontolla kuljettuani.

Uskon, että kaikki asiat tapahtuvat syystä. Ja nyt minun kuului tämä pelko voittaa. Ottaa haltuun arjen viemiset ja tuomiset. Pärjätä pitkät välimatkat ja viilettää vapauden tuntu kaasujalassa kutitellen. Ajatella, että sitä voi vielä yli kolmekymppisenä tuntea "kasvaneensa aikuiseksi".

Vapauden tuntua toi myös kampaamon lattialle jätetyt hiuslatvat. New me saanko esitellä:
Sanotaan, että hiustyylin vaihto kertoo naisen kriisistä tai isosta muutoksesta. Allekirjoitan. 

Bianca**